17.06.2020
Kaupan työntekijät kuuluvat koronakevään sankareihin. Esittelemme heistä kesän mittaan muutamia meiltä Satakunnan Osuuskaupasta.
Prisma Mikkolan kassa- ja neuvontatiimin vuorovastaavalla Lotta Nurmella oli kuluneen kevään aikana monenlaista pohdittavaa. Korona-aika toi kauppaan paljon uusia järjestelyjä, joiden avulla asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta on huolehdittu ja viruksen leviämistä ehkäisty.
– Yksi iso haaste on ollut työvuorosuunnittelu. Aika pian huomasimme, että riskiryhmille varatut aamun ensimmäiset tunnit ovat todella suosittuja, joten miehitys pitää olla sen mukainen, Lotta kertoo.
Monista turvallista asiointia ja työskentelyä edistävistä toimenpiteistä on tullut jo rutiinia. Maksupäätteitä, vaakoja ja muita kosketuspintoja puhdistetaan parin tunnin välein. Kassoilla on opeteltu hidastamaan tahtia silloin, kun edellinen asiakas ei ole ehtinyt pakata ostoksiaan.
– Käsihygieniasta huolehtiminen on avainasioita. Muistuttelemme toisiamme edelleen ahkerasta käsien pesusta. Käsidesiä on myymälässä tarjolla monessa paikassa. Kassatyöntekijöillä hanskat ovat nyt pakolliset, ja niiden käyttöön on totuttu hyvin, Lotta kertoo.
Myös pleksit kassoilla on koettu hyväksi jutuksi.
– Jokunen asiakas ehti aluksi jo kysellä, eikö meille tule sellaisia, kun pleksien saaminen hieman viivästyi. Kuten tiedämme, kysyntää niille riitti koko maassa. Onneksi asia saatiin pian kuntoon.
Lotta Nurmi tuli Satakunnan Osuuskauppaan alkujaan kesätöihin vuonna 2003. Työmaa on vaihdellut kassalta neuvontaan ja S-Pankkiin. Kulunut vuosi on ollut ehdottomasti erilainen kuin mikään muu. Ruokakaupassa on vilskettä riittänyt, kun taas hotellissa, ravintoloissa ja ABC-liikennemyymälöissä toiminta maaliskuussa hiljeni ja osin pysähtyi täysin.
– Olemme saaneet paljon apuja muista osuuskaupan yksiköistä ja näin myös pystyneet antamaan töitä monille. Kassalinjastossa on parhaimmillaan ollut harjoittelija lähes jokaisella tuolilla. Vakiväki on perehdyttänyt ja uudet tulokkaat ovat oppineet ja omaksuneet asioita hienosti, Lotta kiittelee.
– Minusta on ollut antoisaa tutustua uusiin työkavereihin. Osa on ollut meillä vain päivän ja siirtynyt vaikkapa johonkin S-marketeistamme, osa työskentelee täällä edelleen.
Lotta myöntää, että alkuvaiheessa, kun koronauutisia tuli aamusta iltaan joka tuutista, oman pään sai pitää todella kylmänä, ettei itse hermostunut. Mutta kaikki on sujunut paremmin kuin hän uskalsi edes toivoa.
– Henkilökunta on puhaltanut upeasti yhteen hiileen, onhan korona ja sen torjunta ollut kaikille yhteinen asia.
Artikkelisarjan muut osat:
18.12.2024 | Ajankohtaista
10.12.2024 | Ajankohtaista
03.12.2024 |