Historia


Satakunnan Osuuskauppa on yli 100-vuotias

Perustaminen

Satakunnan Osuuskaupan perustamisen sopimuskirja allekirjoitettiin 27. huhtikuuta 1917 Porissa pidetyssä kokouksessa. Sopimuksen alku kuului näin: "Me allekirjoittaneet perustamme täten Satakunnan Osuuskauppa r.l -nimisen osuuskunnan, jonka tarkoituksena on, harjoittamalla myyntiliikettä jäsentensä yhteiseksi eduksi, helpottaa heidän taloudellista toimeentuloaan, selitämme rupeavamme jäseniksi osuuskuntaan ja hyväksymme sille seuraavat säännöt."

Satakunnan Osuuskaupan ensimmäinen toimitalo oli taiteilija Akseli Gallen-Kallelan syntymäkoti Porissa, johon avattiin myymälä 26. marraskuuta 1917.

Palveluita laajasti

Porissa toimintansa aloittanut Satakunnan Osuuskauppa laajeni vuosien saatossa myös muualle maakunnan alueelle. Jo kolmantena toimintavuotena avattiin myymälöitä Pomarkkuun, Kankaanpäähän ja Ahlaisiin. Vuosikymmenien aikana Satakunnan Osuuskaupan toimipaikkoina oli mm. sekatavaramyymälöitä, maito- ja leipämyymälöitä, huoltoasemia, kirjakauppoja, myymäläautoja, baareja ja hotelleja. Kuuluipa osuuskaupan liiketoimintaan 40-luvulla jopa leninkiompelimo, sikala ja silakkasuolaamot.

Maakunnallinen osuuskauppa

Satakunnan alueella toimi vielä 1970–80-luvuilla yhden kunnan alueella toimivia paikallisosuuskauppoja. S-ryhmän rakennemuutosten aikana monet paikallisosuuskaupat sulautuivat Satakunnan Osuuskauppaan ja näin muodostui vankka alueosuuskauppa. Sulautuneita osuuskauppoja olivat mm. Luvian, Siikaisten, Nakkilan ja Peltopohjan osuuskaupat 70-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä Harjavallan, Kokemäen ja Huittisten osuuskaupat muodostivat yhdessä Satakunnan Osuuskaupan kanssa alueosuuskaupan.

Nousun vuodet

S-ryhmän rakennemuutosten eli alueosuuskauppojen synnyn jälkeen vauhdittui kaikkinainen kehitystyö sekä koko S-ryhmässä että alueosuuskaupoissa. Osuuskaupoissa palattiin juurilleen eli tuottamaan etua ja taloudellista hyötyä asiakasomistajille. 90-luku ja sen jälkeinen aika on ollut uusien toimipaikkojen avaamisen sekä asiakasomistajien etujen laajentumisen aikaa. 2000-luvun puolella Satakunnan Osuuskauppa on laajentanut toimintaansa mm. avaamalla uusia ABC-liikennemyymälöitä, ravintoloita, Kodin Terran, Sale-myymälöitä ja laajentamalla Prisman tarjontaa mm. parturi-kampaamolla ja Oma Kukka-palvelulla.