Kannustajat

Kannustajat-tuki

Satakunnan Osuuskauppa tukee alueensa lasten ja nuorten liikkumista Kannustajat-tukimallilla. Toimialueellamme lasten ja nuorten liikunta- ja urheilutoimintaa järjestävät seurat voivat hakea Kannustajat-tuen piiriin vuosittain järjestettävässä keskitetyssä haussa. Tältä sivulta löydät lisätietoja Kannustajat-tuesta ja haluamasi seuran Kannustajaksi liittymisestä.

Vuonna 2013 Satakunnan Osuuskauppa otti käyttöön Kannustajat-tukimallin, jonka tarkoituksena on tukea toimialueen lasten ja nuorten liikkumista. Kannustajat-toiminnassa osuuskauppa ja seura sopivat erillisellä sopimuksella yhteistyöstä. Tuen piiriin päästäkseen seuran pitää sijaita Satakunnan Osuuskaupan alueella, ja sen toiminnassa pitää olla säännöllisesti noin 50 alle 16-vuotiasta. Seuran kaikkien Kannustajien kalenterivuoden aikana kerryttämät Bonukset lasketaan yhteen, ja tämän perusteella määräytyy seuran saama Kannustajat-tuki. Seuralle maksettavassa tuessa huomioidaan myös seuran junnujen määrä. Osuuskauppa päättää vuosittain Kannustajat-tukeen käytettävän tukisumman, tänä vuonna jaettavana on 45 000 euroa.

Seurat ovat sitoutuneet käyttämään saamansa tuen junioritoimintaansa. Tukirahaa käytetään esimerkiksi valmentajien koulutukseen, harjoittelupaikkojen vuokriin sekä välineiden hankintaan.

Kannustajat-mallissa hienoa on se, että asiakasomistajamme pääsevät mukaan päättämään kenelle tukea annetaan. Näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina on myös upeaa olla mukana helpottamassa seurojen ja perheiden arkea jakamalla resursseja lasten ja nuorten liikuntaharrastukseen.

Kannustajat-seurat vuonna 2023

Fbt Karhut United ry
Fc Jazz juniorit ry
Fc Ulvila ry
Harjavallan Jymy ry
Harjavallan Pallo ry
Kankaanpään Uimarit ry
Karhu-futis ry Pori
Kokemäen Kova-väki pesäpallo ry
Kokemäen Naisvoimistelijat ry
Liikuntaseura Pori ry
Mailajuniorit ry Kankaanpää
Nakkilan Vire
Narukerä ry Pori
Noormarkun Koitto
Noormarkun Nopsa ry
Noormarkun Syke ry
Pesäkarhut ry
Pihlavan Työväen urheilijat ry
Pomarkun Pyry ry
Porin Ässät ry
Porin Cheerleading akatemia ry
Porin moottorikerho ry
Porin muodostelmaluistelijat ry
Porin Pyrintö sulkapallojaosto
Porin shotokan karate dojo ry
Porin taekwondo ry
Porin taitoluistelu ry Porita
Porin uimaseura ry
Porin verkkopalloseura ry
Porin yleisurheilu ry
Rastikarhut ry Pori
Satabandy ry Pori
Ulvilan Pesä-veikot ry
Ulvilan voimistelu ja liikunta ry

Kaikkien seurojen Kannustajamäärätilanteen voit tarkastaa täältä,

Tue Kannustamalla

Asiakasomistajat voivat liittyä kannustamaan Kannustajat-seuroja täällä tai palvelupisteessämme. Vaikka liittyisit Kannustajiin kesken vuoden, lasketaan koko tämän vuoden Bonuksesi valitsemasi seuran  tukipottiin.

Asiakasomistajalle itselleen maksettava Bonus ei pienene hänen liittyessään seuran Kannustajaksi. Kannustajaksi liittymisen voi tehdä asiakasomistajatalouden pääjäsen. Kannustaa voi vain yhtä seuraa kerrallaan. Käy antamassa oma tukesi junnu-urheilulle!

Näin tuet ja liityt Kannustajiin:

  • Vain asiakasomistajatalouden pääjäsenellä on mahdollisuus liittyä
  • Kirjaudu S-käyttäjätilille osoitteessa s-kayttajatili.fi.
  • Siirry S-käyttäjätilillä kohtaan Asiakasomistajuus ja valitse sieltä Kannustajat.
  • Valitse mukana olevien seurojen joukosta se, jolle maksettavaa tukea haluat Kannustajana kasvattaa ja klikkaa "Ilmoittaudu Kannustajaksi".
  • Kannustaminen ei pienennä sinulle maksettavaa Bonusta, vaan saat sen itsellesi kuten aiemminkin.

Voit vaihtaa tai poistaa valintasi milloin tahansa kuluvan vuoden aikana. Tuettava kohde määräytyy loppuvuodesta aktiivisena olevan valintasi mukaan.

Kannustajat-toimintaan hake­mi­nen vuo­delle 2023

Vuonna 2023 Sata­kun­nan Osuus­kauppa varaa Kannustajat-tukea 45 000 euroa. Sata­kun­nan Osuus­kau­pan Kannustajat-toimintaan hae­taan alla olevasta linkistä löytyvällä hake­muk­sella, jonka on oltava perillä 31.10.2022 mennessä. Päätöksestä ilmoi­te­taan haki­joille jou­lu­kuun 2022 lop­puun mennessä.  Sata­kun­nan Osuus­kauppa käsittelee vain määräaikaan tul­leet hake­muk­set, joissa on riittävät perustelut.

Huomioimme valinnassa seurojen ilmoittamien seikkojen lisäksi myös alueellisen kattavuuden. Ilmoitamme kaikille määräaikaan hakeneille päätöksestä sähköpostitse.

Kannustajat-malliin hakevan seuran tulee täyttää vähintään seuraavat kriteerit:

  • Seuran kotipaikan tulee olla Satakunnan Osuuskaupan toimialueella.
  • Seuran toiminta tukee alle 16-vuotiaiden liikunta- ja urheilutoimintaa.
  • Saatu Kannustajat-tuki ohjautuu vähintään 50 lapselle / nuorelle. Hakemukseen seuran selvitys junioritoiminnan laajuudesta, kuten juniorien määrä ja toiminnan monimuotoisuus.
  • Seuran toiminnan tulee olla jatkuvaa ja pysyvällä pohjalla.
  • Satakunnan Osuuskauppa näkyy seuran lasten ja nuorten liikunnassa esim. peliasuissa, laitamainoksissa, netissä. Hakemukseen seuran ehdotukset näkyvyydestä.

Haku vuodelle 2023 on päättynyt