Tältä näyttää onnistunut rekrytointi!


13.12.2021

Valtaosassa Satakunnan Osuuskaupan rekrytointeja käytetään ryhmähaastattelua. Ryhmähaastattelu on hyvä rekrytointitapa tehtävissä, joissa on paljon hakijoita. Näin mahdollisimman moni saa tulla kertomaan itsestään ja kuulemaan työtehtävästä lisää. Rekrytoija saa ensivaikutelman hakijasta: olisiko hän sopiva asiakaspalveluun, miten hän vuorovaikuttaa, ottaako katsekontaktia, miten huomioi muut ja kuinka aktiivisesti osallistuu keskusteluun. Iso ja mieluisa osa työtäni on vastata rekrytointiprosessista ja tehdä valintoja yhdessä esihenkilöiden kanssa.

Kaikki tehtävään hakemuksensa perusteella sopivat kutsutaan ryhmähaastatteluun. Ryhmän koko vaihtelee viidestä reiluun kymmeneen hakijaan, tehtävästä ja tilanteesta riippuen. Miten homma sitten etenee?

  • Valitaan ryhmälle sopivat tehtävät ja haastattelukysymykset.
  • Rekrytoija lähettää haastattelukutsut, varaa tilat ja vastaa järjestelyistä.
  • Ryhmähaastattelussa on rekrytoijan lisäksi esihenkilö tai muu liiketoiminnan edustaja.
  • Rekrytoija kontaktoi kaikki ryhmähaastattelussa olleet ja kertoo jatkosta > soveltuvimmat kutsutaan yksilöhaastatteluun.
  • Yksilöhaastattelut ja kysymyspatteristo valmistellaan tehtäväkohtaisesti.
  • Kaikkiin haastattelussa olleisiin ollaan mahdollisimman pian haastattelun jälkeen yhteydessä.
  • Loputkin hakijat saavat viestin rekrytoinnin etenemisestä tai päättymisestä muutamien päivien tai viikkojen kuluessa – jokaiseen hakijaan ollaan aina yhteydessä!

Case S-market Ulvila

Satakunnan Osuuskaupan uusin yksikkö on Ulvilan Sahamäkeen marraskuussa avattu S-market. Saimme syksyllä tehtäviin paljon hakemuksia, jopa 130! Jokainen hakemus käytiin läpi ja kutsun haastatteluun sai noin 80 hakijaa. Tunnin ryhmähaastattelutilanteita oli useita. Loistavista tyypeistä jatkoon pääsi yli 20 hakijaa vielä esihenkilön yksilöhaastatteluun. Valituksi tuli 15 parasta.

Rekrytointi oli varsin onnistunut, sillä marketpäällikkö Miia Valtasen mukaan hänellä on kasassa unelmatiimi! Sopivasti erilaisia, eri taustoista tulevia palvelualttiita, iloisia työntekijöitä. Mikä meille sitten sai hakemaan?

Myyjä Emilia Heinilä toteaa, että hän halusi rikastuttaa kokemustaan kaupan alalla: ”Olin yhdeksän vuotta edellisessä työpaikassa ja olin jo jonkun aikaa miettinyt hakisinko Satakunnan Osuuskauppaan. Kun uusi S-market alkoi nousta pystyyn, päätin hakea ja olen todella iloinen, että tulin valituksi!”
Samoilla linjoilla ovat myös myyjä Liisa Saarinen ja myyntipalveluvastaava Hanna Haasala. Kumpikin oli kuullut tutuiltaan, että osuuskauppa on hyvä työnantaja. ”Meillä on myös tosi kivat henkilöstöedut, mikä on tietty plussaa!”, toteaa Emilia.

Hannakin kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon kaikkia etuuksia meille osuuskaupan työntekijöille kuuluu. ”Myös se yllätti, että lisätöitä on niin helposti saatavilla lisää, jos haluaa tehdä enemmän työtunteja. Myös koulutusmahdollisuuksia löytyy paljon, ja uralla etenemisen mahdollisuudet ovat äärettömän laajat”, Hanna lisää.

Emilia Heinilä, Liisa Saarinen ja Hanna Haasala.

Uuden kaupan tekeminen sai työporukan tiiviiksi

Liisa nautti uuden kaupan tekemisestä: ”Oli palkitsevaa nähdä työnsä jälki. Työskentely tuntui helpolta eikä töitä tarvinnut missään vaiheessa tehdä yksin.”

Hanna tuntee olevansa etuoikeutettu, kun on päässyt mukaan avaamaan uutta yksikköä. Ensimmäiset myymälään saapuneet kuormat olivat valtavia. Hannan mielestä oli kuitenkin hauska huomata, kuinka nopeasti myymälä alkoi näyttämään oikealta ruokakaupalta. Toki matkaan mahtui myös haasteita. Ensimmäinen kuukausi S-marketissa työskenneltiin työmaakypärät päässä ja huomioliivit päällä.

”Työporukkamme on tiivis ja henki on loistava! Hyvä yhteishenki vaikuttaa työssä jaksamiseen positiivisesti. Jokainen tiimin jäsen on saman arvoinen, ja meillä on töissä kivaa! On onni, että meillä on niin hyvä porukka, jossa jokainen voi neuvoa ja opettaa toinen toistaan oman osaamisensa mukaan”, kolmikko toteaa yhteen ääneen.

Miia Valtanen

Yhteistyön voimaa

Avajaiset yllättivät koko porukan positiivisesti. Asiakkaita oli paljon ja henkilökunta sai paljon positiivista palautetta. Hieno valoshow ja päivittäiset tempaukset saivat väkeä hyvin liikkeelle.

Tarjoustuotteita S-marketista myytiin paljon enemmän kuin mihin oli varauduttu. ”Oli upea huomata, että esimerkiksi banaaneja saatiin lisää muualta osuuskaupasta, kun ne meidän myymälästä pääsivät loppumaan. Ja avajaisviikolla ollut isänpäivä sai kermahyllymme tyhjenemään. Onneksemme muutaman kilometrin päässä olevalta Satamaidon meijeriltä saimme lauantaina erittäin nopealla aikataululla hyllyihimme lisää kermaa”, Hanna ihailee alueen yhteistyötä.

Ryhmähaastattelusta jäi hyvä mieli

Hanna koki ryhmähaastattelun oivaksi rekrytointitavaksi. Jokaiselle annettiin mahdollisuus vastata kysymyksiin, ja oma-aloitteisuuden pääsi näyttämään. Tilaisuuden alussa kerrottiin kattavasti yrityksen toiminnasta, uralla etenemisen mahdollisuuksista ja henkilökunnan eduista.

Emiliakin piti aloitusinfosta ja vuorovaikutteisesta haastattelusta: ”Ryhmätilanteesta jäi hyvä mieli yrityksestä ja sellainen olo, että toivottavasti itse pääsee mukaan!” Liisalle ryhmähaastattelu rekrytoinnin osana oli uusi kokemus. Hänen mielestään ryhmähaastattelu antoi hyvän kuvan yrityksestä ja sai sen käsityksen, että hakijoita oli paljon ja olemme haluttu työnantaja.

Työpaikan vaihto kannatti

Emilia, Liisa ja Hanna tuumivat, että uuden kaupan tekeminen oli palkitsevaa ja se koetaan ainutlaatuisena kokemuksena. Hanna sen pukee sanoiksi: ”Odotuksena oli, että uuden myymälän avaaminen vaatii henkilökunnalta kovaa työpanosta, venymisiä työvuorojen suhteen ja että uutta tietoa tulee paljon. Odotuksena oli myös, että työyhteisömme hitsautuu hyvin yhteen, ja meistä tulee yhteen hiileen puhaltava iloinen työyhteisö. Odotukset ovat todellakin täyttyneet! En ole katunut päivääkään työpaikan vaihtoa!”

Ulvilan Sahamäen monipuolisessa, yhteensä 30 työntekijää työllistävässä palvelukokonaisuudessa asiakas voi asioida laajan valikoiman S-marketissa ja Hesburgerissa sekä tankata, ladata ja pestä autonsa.
S-marketin yhteydessä toimii myös ruoan verkkokauppa, jossa asiakas voi tilata verkosta ruokansa noutolokerikosta noudettavaksi. S-market Ulvilassa on myös Postin ja Pakettipisteen pakettiautomaatit.

Teksti: HR-asiantuntija Sari Salo
Kuvat: Jussi Viitanen ja Miia Valtanen

Sari Salo