28.12.2021
Satakunnan Osuuskauppa ja Palin Oy ovat molemmat saaneet Suomen innostavimmat työpaikat-tunnustuksen, joka myönnetään vuosittain parhaiten henkilöstötutkimuksissa pärjänneille yrityksille. Tunnustus kertoo henkilöstön omistautuneisuudesta, sekä yrityksen toiminnan pitkäjänteisestä kehittämisestä.
Satakunnan Osuuskaupan vuoden 2021 henkilöstötutkimuksen työtyytyväisyysindeksi oli 74,5, ja on hyvällä tasolla edelleen. Satakunnan Osuuskaupan omistaman tytäryhtiön Palin Oy:n työtyytyväisyysindeksi oli 71,9 ja koheni hienosti viimevuotisesta.
Työyhteisötutkimustuloksemme mukaan suurimpia vahvuuksiamme olivat henkilöstön oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu sekä päätöksenteon selkeys ja tehokkuus. Työnantajakuva on pysynyt erittäin myönteisenä, ja yrityksen tulevaisuuden näkymiä pidetään valoisina.
”Korona-epidemian vaikutus on jatkunut pitkään ja voimakkaasti edustamillamme palvelualoilla. Voimme olla ylpeitä siitä, että koronasta huolimatta saimme työnantajana myönteisen arvion henkilökunnaltamme. Vaikka korona on vaikeuttanut ja muuttanut monin tavoin toimintaamme, voimme myös todeta sen tiivistäneen me-henkeä, ja se näkyy mm. yksiköiden välisen yhteistyön säilymisenä hyvänä. Tämä heijastuu käytännössä esim. henkilökunnan joustavana asenteena siirtymisissä työskentelemään toimialalta toiselle koronatilanteen mukaan”, kertoo Satakunnan Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa.
Lisätietoja:
henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa
Satakunnan Osuuskauppa
p. 050 544 0983
paivi.huhtamaa@sok.fi
Eezy Flow toteuttaa People Power -tutkimuksen vuosittain sadoille suomalaisille organisaatioille, ja siihen vastaa vuosittain yli 150 000 henkilöä. Vuoden 2021 kaikki Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen voittajat ja sijoittuneet yritykset julkaistaan alkuvuodesta 2022 osoitteessa innostavimmat.fi.
07.10.2024 | Paikallisia uutisia
18.09.2024 | Ajankohtaista
03.09.2024 | Ajankohtaista