Kunkkukokit suuntaavat ensimmäisiin kesätöihinsä Rossoon ja Amarilloon


27.07.2022

Kunkkukokit suuntaavat ensimmäisiin kesätöihinsä Rossoon ja Amarilloon

Neljä 8–9.-luokkalaista nuorta kokkasivat itselleen kesätyöpaikan Porin Rossosta ja Amarillosta, kun maukkaat kasviskanakeitto ja juurestasku hurmasivat Kunkkukokki-finaalin tuomariston. Voittajakaksikot Mirjam Haanpää ja Eila Kylänpää sekä Villehart Maljanen ja Vilho Kaiku aloittavat ensimmäisen kesätyönsä innostunein ja odottavaisin mielin.

Kunkkukokki-hanke on Satakunnan Osuuskaupan ja porilaisen Kuninkaanhaan koulun yhteinen hanke, jossa oppilaat saavat tietoa ravintola-alan työ- ja opiskelumahdollisuuksista, ruokailevat ravintolassa ja kisaavat lähiruoasta valmistetuilla annoksilla.

Kunkkukokeiksi tänä keväänä kruunatut Mirjam Haanpää ja Eila Kylänpää valitsivat ruokalajikseen kasviskanakeiton. Annosta kehiteltiin finaalimuotoonsa useamman kokeilun kautta. Liemen ja kanan maustaminen sekä runsas määrä erilaisia kasviksia osoittautuivat voiton avaimiksi.

– Ennen finaalia oli perhosia vatsassa, mutta heti kun sai alkaa valmistamaan annosta, jännitys helpotti. Myös keittiössä apuna ollut ravintolan henkilökunta sai meidän olomme rennoksi. Voitto tuntuu mahtavalta, vaikka se vähän yllättikin, sanovat Mirjam ja Eila.

Kunkkukokki Eila Kylänpää valmistelee mansikoita jälkiruokaa varten.

Kunkkukokki Eila Kylänpää valmistelee mansikoita jälkiruokaa varten.

 

Viime vuoden kisan voittivat Villehart Maljanen ja Vilho Kaiku. Koronapandemian vuoksi kilpailua lykättiin keväältä syksylle, ja voiton myötä ansaittu kesätyöpaikka lunastetaan tänä kesänä.

– Valmistimme finaalissa juurestaskun. Ideoimme annosta selaamalla nettiä, ja oman reseptimme teimme yhdistelemällä ja muokkaamalla hyvältä vaikuttaneita ohjeita, kertovat Villehart ja Vilho.

 

Hyvä tiimityö varmisti voiton

Tuomaristo painotti arvioinnissaan viittä osa-aluetta: asenne ja oma-aloitteisuus, keittiötyöskentely ja vaikeusaste, pääraaka-aineen hyödyntäminen ja tehtävänannon noudattaminen, ulkonäkö ja esteettisyys sekä maku. Myös aikataulussa pysyminen kuului onnistuneeseen suoritukseen. Finaaleissa nähtiin monenlaisia ruokalajeja, muun muassa punajuuripastaa, nachokanaa ja kasvispihvejä.

Tänä keväänä Mirjamin ja Eilan työskentelyssä tuomarit kiinnittivät huomiota huolellisesti hoidettuun kokonaisuuteen ja hyvään tiimityöhön. Kiireen tuntua kaksikolla ei kokatessa ollut, vaan ruoan valmistamiselle varattu aika riitti hyvin.

Sekä Mirjamille ja Eilalle että Villehartille ja Vilholle tämän kesän harjoittelupaikka on ensimmäinen kosketus työelämään. Kaikki neljä odottavat kesätyöltä uusia kokemuksia.

– Tykkään laittaa ruokaa kotona, joten on kivaa päästä kesätöihin ravintolaan, sanoo Eila innostuneena.

– Kesätyö on tosi hyvä palkinto, parempi kuin esimerkiksi pelkkä rahapalkinto. Kokkaaminen on myös tärkeä taito, vaikkei sitä ammatiksi tekisikään, toteaa Mirjam.

Lue lisää Kunkkukokki-hankkeesta

Kunkkukokki Mirjam Haanpää on oppinut valmistamaan erilaisia rosson pizzoja.

Kunkkukokki Mirjam Haanpää on oppinut valmistamaan pizzoja Rosson elävän tulen pizzauunilla.

Harjoittelijat tärkeitä toimipaikoille

Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelman tavoitteena on helpottaa koululaisten mahdollisuuksia päästä tutustumaan yrityksiin ja työelämään, työelämän pelisääntöihin ja työtehtäviin. Satakunnan Osuuskaupassa työskentelee tänä kesänä yli 200 alaikäistä, 14–17-vuotiasta Tutustu ja tienaa -harjoittelijaa. Yhteensä kesätyöntekijöitä on reilu 600.

– Meillä on nuorista harjoittelijoista hyviä kokemuksia. Monesta alaikäisestä olisi töihin pidemmäksikin aikaa, mutta joissakin työnkuvissa tai työvuoroissa alaikäisyys on este. Nuoret ovat pääosin oikein oma-aloitteisia ja aktiivisia, kiittelee Satakunnan Osuuskaupan HR-asiantuntija Sari Salo.

Työnantajalle harjoittelujaksot ovat erinomainen mahdollisuus antaa hyvä kuva mahdollisille tuleville työntekijöille.

– Ennakoivan rekrytoinnin merkitys on kasvanut. Kunkkukokki-hanke on hyvä esimerkki onnistuneesta oppilaitosyhteistyöstä. Toivotan voittajakaksikot lämpimästi tervetulleeksi kesätöihin Rossoon ja Amarilloon, sanoo Satakunnan Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa.