Koronapandemiasta huolimatta Satakunnan Osuuskaupan myynti kasvoi hyvin alkuvuonna


15.07.2021

Satakunnan Osuuskaupan tammi–kesäkuun veroton vähittäismyynti oli 195,5 miljoonaa euroa, joka piristyi 5,3 prosenttia edellisestä vuodesta. Myynninkasvu oli voimakasta erityisesti ABC-liikennemyymälöissä sekä päivittäistavarakaupassa. Alkuvuoden koronaan liittyvät rajoitukset vaikuttivat edelleen erityisesti hotelli- ja ravintolakauppaan. Autokauppa kärsii epävarmuudesta käyttövoimakeskustelun ympärillä sekä uusien autojen osalta globaalista komponenttipulasta, joka vaikuttaa autojen saatavuuteen.

Alkuvuoden perusteella koko vuoden operatiivisen tuloksen ennakoidaan säilyvän edellisen vuoden tasossa

– Olemme selvinneet vuoden ensimmäisestä puolikkaasta olosuhteisiin nähden erinomaisesti. Olemme pystyneet kehittämään toimintaamme ja palvelemaan asiakkaittamme nyt jo lähes normaalilla tavalla. Yli vuoden toimintaympäristöämme piinannut koronaviruspandemia on pystytty huomioimaan liiketoiminnoissamme hyvin. Rajoitteet ja kulutuskäyttäytymisen muutos ovat näkyneet erityisesti hotelli- ja ravintolaliiketoiminnassa alkuvuoden aikana. Toisaalta kesä tulee olemaan Satakunnassakin matkailun ja terassikauden osalta pirtein aika vuodesta, toteaa toimitusjohtaja Harri Tuomi.

− Eniten koronapandemiasta ovat kärsineet ravintolat ja Sokos Hotel Vaakuna. Ravintoloiden myyntiä ovat supistaneet kiinniolot ja rajoitukset. Hotellimyynti käy kuitenkin tällä hetkellä kotimaisen vapaa-ajan matkustuksen voimin, ja ravintoloidenkin tilanne näyttää valoisammalta, mikäli koronatilanne Satakunnassa pysyy rauhallisena, puntaroi Harri Tuomi.

Investointeja jatketaan koronatilanteesta huolimatta

Satakunnan Osuuskauppa on jatkanut koronaviruspandemiasta huolimatta investointeja palveluiden ja uuden liiketoiminnan kehittämiseen. Alkuvuodesta useilla paikkakunnilla on edetty suunnitellusti mittavien S-market-myymäläuudistuksien kanssa. Ulvilaan rakentuu tällä hetkellä palvelukokonaisuus, jossa S-market, ABC Carwash, Hesburger ja ABC-jakamo lisäävät asiakasomistajien palvelutarjontaa merkittävästi.

Satakunnan Osuuskauppa maksoi tammi-kesäkuussa n. 70 000 omistajalleen Bonusta 5,8 milj. euroa ja maksutapaetua 164 t. euroa.

Satakunnan Osuuskauppa on merkittävä satakuntalainen työnantaja

Osuuskauppa konsernin palveluksessa oli kesäkuun lopussa aktiivisessa työsuhteessa 1 459 työntekijää. Kesätyöntekijöitä ja tutustu ja tienaa -nuoria on kesäksi rekrytoitu yli 600, iloitsee henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa.

Huolehdimme edelleen strategiamme mukaisesti vastuullisesti maakuntamme ruokahuollosta ja palveluista. Asiakkaidemme ja henkilökuntamme terveys on meille ensisijaista, olemme tehneet ja teemme toimenpiteitä, jossa kesäajan asiointi toimipaikoissa on edelleen turvallista, kertoo toimitusjohtaja Harri Tuomi.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Harri Tuomi
Satakunnan Osuuskauppa
puh. 044 725 1551
harri.tuomi@sok.fi

talousjohtaja Ari Pakaslahti
Satakunnan Osuuskauppa
puh. 044 541 9999
ari.pakaslahti@sok.fi