Tiedote Satakunnan Osuuskaupan toimipaikkojen palveluista 16.3.


16.03.2020

Henkilökuntamme tekee upeaa työtä tässä vaikeassa korona-epidemiatilanteessa. Toivomme asiakkaidemme muistavan asioidessaan turvallisen etäisyyden pitämisen henkilökuntaamme sekä toisiin asiakkaisiin. Kädet kannattaa pestä ennen ja jälkeen asioinnin. Kauppa-asioille tai ravintolaan ei myöskään kannata lähteä kipeänä, ei edes pikkunuhassa. Henkilökuntamme on ohjeistettu jäämään kotiin potemaan pientäkin flunssaa. Siivoukseen ja hygieniaan kiinnitetään tehostetusti huomiota kaikessa toiminnassamme.

Myymälämme palvelevat normaaleilla aukioloajoilla. Riskiryhmään kuuluvia pyydämme mahdollisuuksien mukaan aktivoimaan sukulaisia, ystäviä ja tuttavia käymään kaupassa tai tulemaan kauppaan hiljaisimpina hetkinä. Kaupassa vähiten asiakkaita on aamutunneilla (esim. klo 7 – 8) ja viimeisillä aukiolotunneilla. S-market Tikkula palvelee edelleen 24 tuntia vuorokaudessa, vähiten asiakkaita on liikkeellä klo 00 – 06.

Yksiköiden tuotevalikoima ja saatavuus on hyvällä tasolla. Satunnaisia tuotepuutoksia saattaa esiintyä, mutta tavara ei lopu kesken. Myymälöiden tuotemyynnissä olemme tehneet seuraavat muutokset:

– paistopisteiden irtotuotteet myydään vain pakattuna

– Prisma Mikkolan Sushibar Itsudemon sushi myydään pakattuna rasioihin

– yksiköissä olevat salaattibaarit (joista asiakas itse poimii salaatit) ovat kiinni tai menevät lähipäivinä kiinni.

Näillä toimilla haluamme ehkäistä koronaviruksen leviämistä, ja huolehtia asiakkaidemme turvallisuudesta.

Majoitus- ja ravintolakaupassa koronavirus-tilanne näkyy myös. Olemme peruneet tapahtumia keväältä, ja tehneet myös muita muutoksia suojataksemme asiakkaita ja henkilökuntaamme.

Ruokaa on mahdollisuus useimmista paikoista tilata mukaan noudettavaksi, Woltin kautta voi tilata ruokaa Rossosta, Amarillosta ja Fafa´sista. Lisäksi ABC-mobiilin ja Hesburgerin mobiilisovelluksen kautta voi tilata annoksia.

 

Lisätietoja:

Market- ja tavaratalokauppa, Satakunnan Osuuskauppa
toimialajohtaja Jussi Kaartinen
puh. 050 388 3045

jussi.kaartinen@sok.fi

 

Majoitus- ja ravitsemiskauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, Satakunnan Osuuskauppa
toimialajohtaja Pekka Kakko

puh. 050 598 6219

pekka.kakko@sok.fi