Satakunnan Osuuskauppa ostaa Autopesu J & J Oy:n liiketoiminnan


25.01.2022

Autopesu J & J Oy:n liiketoiminta siirtyy helmikuun alusta yritysoston myötä Satakunnan Osuuskaupalle.

ABC-brändin alle siirtyy tuolloin Tikkulan ja Mikkolan Washkingien autopesutoiminta. Autopesu J & J Oy:n henkilökunta siirtyy osuuskaupalle yrityskaupan mukana.

Autopesu J & J Oy:n yrittäjät Jani Viita ja Jari Grönstand kertovat, että he ovat pitkään tehneet osuuskaupan kanssa yhteistyötä mm. bonuspartnerina toimien.

“Satakunnan Osuuskauppa on ollut meille luotettava yhteistyökumppani, ja tiedämme, että osuuskaupalla on resursseja kehittää autopesutoimintaa tulevina vuosina. Tällä yrityskaupalla turvataan myös henkilökuntamme työpaikat jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa. Olemme toimineet alalla kauan, nyt on meidän tullut aika miettiä uusia haasteita”, kertovat Viita ja Grönstrand.

Toimialajohtaja Pekka Kakko on tyytyväinen yrityskauppaan.

“Olemme Ulvilan Sahamäessä päässeet kokeilemaan autopesutoimintaa omana liiketoimintana, ja kokemukset ovat olleet hyviä. ABC Carwash-ketjussa on maanlaajuisesti tällä hetkellä 106 pesutoimipaikkaa, joista pesukatuja on 15. Nyt tämän yrityskaupan myötä voimme kehittää laajemmin autopesutoimintaa ja tarjota sen kaikki edut ja hyödyt osana koko maan kattavaa ketjua. Asiakasomistajiemme palvelujen ja etujen kehittäminen toteutuu mitä mainioimmin tässä yrityskaupassa”, pohtii Kakko.

“On hienoa päästä jatkamaan ja kehittämään erittäin hyvin hoidettua liiketoimintaa. Tuttu osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta on avainasemassa. Asiakkaille muutokset ovat alkuun vähäiset, ja mm. palveluihin ja hintoihin ei ole tulossa muutoksia. Washking-pesusovelluksella voi edelleen maksaa yksittäis- tai kuukausipesuja. Myöhemmässä vaiheessa on tarkoitus tuoda ABC-mobiilisovellus käyttöön sekä kehittää S-Business-yritysasiakkuuksia. Kevään aikana ulkoinen ilme muuttuu myös ABC Carwash-konseptin mukaiseksi molemmissa toimipaikoissa”, toteaa ryhmäpäällikkö Kimmo Järvi

Satakunnan Osuuskauppa haluaa kehittää jatkossakin autoilijoiden palveluita. Liiketoimintakaupan myötä ABC Carwasheja on nyt kolme ja uusia potentiaalisia paikkoja kartoitetaan. ABC-sähkölatausasemia rakennetaan tulevien vuosien aikana lisää lähes 30 kappaletta, nykyisten neljän ABC-latausaseman lisäksi. Myös polttoainevalikoimia lisätään asemilla ja huomioidaan mm. fossiilittomien polttoaineiden myynninkasvu markkinassa.

Kuvassa vasemmalla Autopesu J & J Oy:n yrittäjät Jani Viita ja Jari Grönstrand, oikealla ryhmäpäällikkö Kimmo Järvi Satakunnan Osuuskaupasta.

Kuvassa vasemmalla Autopesu J & J Oy:n yrittäjät Jani Viita ja Jari Grönstrand, oikealla ryhmäpäällikkö Kimmo Järvi Satakunnan Osuuskaupasta.

Lisätietoja:

Jani Viita p. 0400 637 202
Jari Grönstrand p. 040 728 2537
Autopesu J & J Oy

toimialajohtaja Pekka Kakko
majoitus- ja ravitsemiskauppa, polttonestekauppa, ABC-liikennemyymälät ja liikenteen energiat
Satakunnan Osuuskauppa
p. 050 598 6219
pekka.kakko@sok.fi