Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistajat äänestivät ennätystahtiin


26.03.2021

Satakunnan Osuuskaupalle valittiin 8.-22.3.2021 järjestetyissä vaaleissa uusi edustajisto vuosiksi 2021–2024. Ehdokkaita vaaleissa oli 189. Ääniä vaalissa annettiin kaikkiaan 17 685 (ed. 13 378) ja äänestysprosentti oli 26,2 (ed. 21,3). Äänistä sähköisesti annettiin 6 786.

Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon valittiin 50 jäsentä, joista uusia on 23. Luettelo uuden edustajiston jäsenistä löytyy täältä. Valituista 64 % on naisia ja 36 % miehiä. Nuorin valittu on 24-vuotias ja vanhin valittu edustajiston jäsen on 80-vuotias. Kolme eniten vaaleissa ääniä saanutta olivat Helena Suoranta Kankaanpäästä, Timo Aro Porista ja Antti-Matti Mattila Sastamalasta.

Sekä vaalikone että postiäänestyksen vaihtoehtona ollut sähköinen äänestäminen kiinnostivat äänestäjiä kaikissa ikäluokissa. Sähköisesti annettujen äänten määrä lähes kolminkertaistui verrattuna edellisiin osuuskauppavaaleihin.

Osuuskauppa on osuustoiminnallinen yritys, jonka jokaisella omistajalla on yhtäläiset oikeudet vaikuttaa oman osuuskauppansa toimintaan esim. äänestämällä edustajiston vaaleissa. Edustajisto valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Asiakasomistajat myös itse asettavat vaalien ehdokkaat.

Lisätietoja:
talousjohtaja Ari Pakaslahti
puh. 044 541 9999
ari.pakaslahti@sok.fi