S-ryhmä aurinkosähkön selvä ykkönen – Satakunnan Osuuskauppa lisää myös omaa tuotantoaan


15.04.2021

S-ryhmä on selvästi aurinkosähkön suurin tuottaja ja kuluttaja Suomessa. Nyt ryhmälle sähköä tuottaa jo 83 000 aurinkopaneelia ja vuoden lopussa määrä lähenee 100 000 paneelia. Myös Satakunnan Osuuskauppa on mukana kehityksessä.

Aurinkosähkön tuotanto on noussut S-ryhmässä nopeasti. Kun keväällä 2019 ryhmän kiinteistöihin sähköä tuotti 37 000 aurinkopaneelia, niin nyt luku on pitkälti yli kaksinkertainen ja pian liki kolminkertainen.

– Satakunnan Osuuskaupan alueella aurinkopaneeleja on tällä hetkellä viiden kiinteistön katolla ja vuoden lopussa määrä kasvaa, kun Ulvilan Sahamäen alue valmistuu. Parhaimmillaan aurinkopaneelit tuottavat noin viidenneksen toimipaikan kuluttamasta sähköstä, ja tehokkaimmillaan tuotanto on sopivasti kesällä, jolloin kylmälaitteet kuluttavat eniten sähköä, Satakunnan Osuuskaupan kiinteistöpäällikkö Mika Salo kertoo.

– Aurinkovoiman osuus oli vuoden 2020 aikana jo yli noin 500 MWh. Aurinkosähkön määrä tuplaantui viime vuoden aikana, ja osuus koko Satakunnan Osuuskaupan kulutuksesta oli jo lähes 2 %, laskee talousjohtaja Ari Pakaslahti Satakunnan Osuuskaupasta.

Suurimpia aurinkosähkön käyttäjiä S-ryhmässä ovat Sipoossa sijaitsevat logistiikkakeskukset, joiden yhteyteen valmistui maaliskuussa kaksi aurinkovoimalaa. Niissä yhteensä 4 000 aurinkopaneelia on sijoitettu kiinteistöjen kattojen sijasta maahan.

Kummassakin voimalassa on 2 000 aurinkopaneelia, ja niiden yhteenlaskettu tuotanto on vuodessa 1 600 megawattituntia. Määrä riittäisi noin sadan sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuiseen lämmittämiseen tai kymmenen miljoonan kilometrin ajeluun sähköautolla.

Teollisen mittakaavan aurinkovoimaa tuulipuistoissa?

Tällä hetkellä S-ryhmä tuottaa aurinkosähköä paikalliseen käyttöön: sähkö siis tuotetaan ja kulutetaan samoissa toimipaikoissa. S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen arvioi, että jatkossa tilanne voi muuttua.

– Selvitämme paraikaa, olisiko taloudellisesti ja teknisesti mahdollista tuottaa aurinkosähkö myös omien, kehitteillä olevien tuulipuistojemme yhteydessä ja siirtää sitä verkon kautta muualle käytettäväksi. Toteutuessaan tällainen tuotanto olisi aivan eri mittaluokkaa kuin nykyinen tuotantomme ja puhuisimme jo aurinkosähkön teollisesta tuotannosta.

Aurinkovoiman tuotannon kasvattaminen toteuttaa osaltaan S-ryhmän keväällä 2020 julkistamia tiukkoja ilmastotavoitteita. Niiden mukaan ryhmä pudottaa ilmastopäästöjensä määrää 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä. Jo vuonna 2025 koko ryhmä aikoo olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen, eli silloin se sitoo ilmasta hiiltä enemmän kuin sitä sinne tuottaa.

Lisätiedot:
Talousjohtaja Ari Pakaslahti, Satakunnan Osuuskauppa, p. 044 541 9999
Toimitusjohtaja Mikko Halonen, S-Voima Oy, p. 050 440 4811