Lähiruokatori SuomiAreenalla to 29.6.


22.06.2023

Satakuntaa voidaan luonnehtia ruokamaakunnaksi, meillä on omaleimainen ruokakulttuuri, ja ruoantuotantoa on monipuolisesti alueella, samoin kuin erityyppistä jatkojalostusta. Lähiruoka on meille tärkeä asia, ja sen merkitys esimerkiksi huoltovarmuustekijänä on viime vuosina vain korostunut.

Meille on tärkeää tukea paikallista ruoantuotantoa, ja tuoda valikoimiimme asiakkaille tarjolle monipuolisesti satakuntalaisia ruokatuotteita. Satakunnan Osuuskaupan myymästä ruoasta lähiruoan osuus on 20 %, euroina tämä on noin 40 miljoonaa. Yksi tapa tehdä hyvää Satakunnassa onkin ostaa lähiruokaa, sillä lähiruoka vaikuttaa monin tavoin positiivisesti alueella, se esimerkiksi työllistää suoraan ja välillisesti suuren määrän ihmisiä.
-Nämä syyt olivat taustana sille, että halusimme järjestää tämän vuoden SuomiAreenaan lähiruokatorin yhteistyökumppaniemme kanssa, kertoo viestintäjohtaja Leena Mettälä Satakunnan Osuuskaupasta.

Tori järjestetään Eetunaukiolla kävelykadun yhteydessä torstaina 29.6. klo 10 – 17.
SuomiAreenan lähiruokatori ei ole ostosten tekopaikka, mutta siellä voit maistella kuuden lähiruokatoimijan herkullisia tuotteita, mukana ovat Yrttipaja, Nams tomaatti, Härkälän puutarha, Tenhon tila, Satamaito ja Mäkilän leipomo. Paikalla on lähiruokatoimijoiden lisäksi myös S-ryhmän ja Satakunnan Osuuskaupan marketkaupan edustajia keskustelemassa lähiruokaan liittyvistä asioista.

Lähiruokatorilla pääsee myös keskustelemaan maatalouden asiantuntijoiden kanssa viljelyn vastuullisuudesta ja kestävyydestä, kun paikalla on myös ProAgria Länsi-Suomen asiantuntijoita. Samalla voi tutustua viljely- ja nurmikasvinäytteisiin. Kestävään viljelyn teemoihin sopien esillä on hyvin hiiltä sitovia kasveja. Kasvinäytteiden myötä omavaraisuuskeskusteluun nostetaan myös kotimainen valkuaistuotanto.

Tervetuloa maistelemaan herkullista lähiruokaa, ja juttelemaan kanssamme ruoasta ja nykypäivän viljelystä!