Lähiruokaa ostamalla tuetaan paikallisia ruoantuottajia ja ylläpidetään työpaikkoja


20.04.2020

Markkulan perunoita, Härkälän salaatteja, Namsin tomaatteja, Valtasen kaloja, Kivikylän lihavalmisteita, Satamaidon maitoa.. Nämä ja noin sadan muun lähiruokatoimittajan tuotteet ovat löytäneet tiensä satakuntalaisten ruokapöytien kautta sydämiin. Eikä suotta. Monet lähiruokatuotteet ovat niin herkullisia, että maine mausta on kiirinyt maakunnan ulkopuolellekin.

Prisma Mikkolan palvelutiskillä on tarjolla mm. KalaValtasen luvialaista kalaa ja satakuntalaista karitsaa ja pihvisonnin jauhelihaa.

 

Yksi osuuskauppamme arvoista on olla hyvä satakuntalainen

Yhä useammin ostoskoreista löytyy satakuntalaista ruokaa ja hyvä niin, sillä lähiruoka päivällispöydässä tukee oman maakuntamme työllisyyttä ja menestystä. Lisäksi lähellä tuotetun ruoan saatavuus on hyvä eikä ruokaa tarvitse kuljettaa pitkältä. Valinnalla pidetään siis huolta myös ympäristöstä.

Lähiruoan merkitys ruokamyynnissä kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta ja sen osuus päivittäistavarakaupan ruokatarjonnasta on jatkossakin merkittävä. Haluamme tarjota hyvän ja laadukkaan valikoiman, josta löytyy valinnanvaraa jokaiseen makuun. Myymälöidemme valikoimat vaihtelevat, mutta jokaisesta ruokakaupasta löydät varmasti lähellä tuotettua ruokaa.

103-vuotias Satakunnan Osuuskauppa

Satakunnan Osuuskauppa perustettiin 27.4.1917. Perustamisesta lähtien on pidetty toisistamme huolta ja valikoimiimme on kuulunut satakuntalaita lähiruokaa – oman maakunnan parhaaksi.

-Kokonaisuudessaan lähiruuan osuus meiltä myydystä ruokatuotteista on pysynyt vuosien saatossa noin 17 %:n  osuudessa. Meillä on monen kokoisia yrityksiä; osa toimittaa S-ryhmän valtakunnalliseen valikoimaan, kuten Kivikylä, Saarioinen ja Apetit. Pienimmät vihannesviljelijät toimittavat vain yhteen myymäläämme sesongin ajan. Kaikkiaan lähiruokatuottajia noin 100 ja eniten määrällisesti tietysti satokauden aikana, heinä-elokuussa. Määrällisesti meillä on parhaillaan noin 1000 lähiruokatuotetta myynnissä. Laajimmat valikoimat löytyvät Prismoista, kertoo market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Jussi Kaartinen.

Miten tunnistan satakuntalaisen?

Satakuntalaiset vihannekset ja kasvikset, tuoreet lihat ja kalat, leipomo- ja maitotaloustuotteet, makkarat, mehut ja muut ruokavalmisteet tunnistat omasta logosta. Satakunnan Osuuskaupalla on käytössä Aitoa lähiruokaa Satakunnasta -logo, jonka löydät lähiruokatuotteen hintamerkinnän vierestä mm. hyllynreunasta. Lähiruokamerkin edellytyksenä on, että tuote on Satakunnan maakunnan alueella tuotettua tai jalostettua ruokaa ja jalostetussa ruoassa raaka-aineen alkuperä on suomalainen.

Hedelmä- ja vihannesosasto notkuu mm. porkkanoista, perunoista, salaateista, tomaateista ja kurkuista, joiden yläpuolella roikkuu helposti tunnistettava Aitoa lähiruokaa Satakunnasta -logo.