Suomen kaikki S-marketit uudistetaan tämän ja seuraavan vuoden aikana, yli 400 myymälää saa uuden konseptin mukaisen ilmeen. Satakunnan Osuuskaupan kaikki kymmenen S-markettia uudistuvat tämän ja ensi vuoden aikana. S-market Lukkarinsanta on järjestyksessään toinen täysin uudistettavien S-markettiemme joukossa Kokemäen S-marketin jälkeen.

Lukkarinsannan remontti aloitettiin heti elokuun lopulla. Koko myymälä on nyt uudistettu kaikkine kalusteineen ja pääväri vaihtui sinikeltaisesta hillittyyn tummanharmaaseen. Seuraavaksi Satakunnan Osuuskauppa uudistaa kokonaan lattiasta kattoon S-market Harjavallan, jossa avajaisia vietetään lokakuun lopulla.

Lukkarinsannassa koko myymälä on saanut uuden raikkaan ilmeen ja asiakkaiden paljon toivomat pikakassat helpottamaan nopeaa asiointia. Valikoimatkin uudistuivat: tuoretuotevalikoima pysyy jatkossakin laajana ja asiakkaiden etukäteen esittämistä toiveista toteutettiin muun muassa suurempi pakastetuotteiden ja juomien valikoima. Uudistuksen jälkeen Lukkarinsannan marketin valikoimissa onkin kaikkiaan yli 9 000 tuotetta. Runsaasta valikoimasta löytyvät aina satokauden kasvikset, valmista ruokaa mukaan arkeen sekä herkkuja viikonlopuksi ja paljon muuta hyvää!

Uudistuksen yhteydessä myymälä sai uudet nykyaikaiset kassat ja jo keväällä lisättiin yksi pullonpalautusautomaatti yhdessä pientalouksien kierrätyspisteen kanssa. Kokonaisuudessaan Satakunnan Osuuskauppa investoi S-market Lukkarinsantaan 800 000 euroa. Toimipaikassa työskentelee kaikkiaan 23 kaupan alan ammattilaista.

”Myymälä kokonaisuudessaan on nyt tehtyjen uudistuksien myötä astunut 2020-luvulle. Olemme ylpeitä kokonaisuudesta: uuden S-market-konseptin ilmeestä, valikoimien laajuudesta ja erityisesti panimojuomien uudesta esillepanoratkaisusta. Halusimme tehdä asiakkaillemme mahdollisimman toimivan marketin. Tervetuloa Pohjois-Porin parhaaseen kauppaan ruokaostoksille.”, toteaa marketpäällikkö Pia Jakonen.

S-ryhmä on julkaissut alkuvuodesta tärkeän ilmastotavoitteen: S-ryhmän oman toiminnan on oltava hiilinegatiivista vuonna 2025. Satakunnan Osuuskaupassa toteutettavat S-market uudistukset vievät myymälät kertaheitolla lähemmäs yhteistä maalia. Isompien S-market uudistusten yhteydessä tehdään kaikki järkevä samalla kertaa: kylmäjärjestelmä uusitaan, lauhdelämpöjärjestelmä laitetaan kuntoon, kylmäkalusteet vaihdetaan ovellisiin ja myymälä päivitetään led-valaistuksen alle.

 

Lisätietoja:

ryhmäpäällikkö Paula Mäkinen
Satakunnan Osuuskauppa
p. 050 304 0508
paula.makinen@sok.fi

Satakunnan Osuuskauppa jatkaa investointeja toimialueensa verkoston kehittämiseen. Uudistamme kaikki S-market-verkostomme 10 yksikköä tämän vuoden loppuun mennessä.
Katso täältä kaikki uudistetut S-marketit

Suomen kaikki S-marketit uudistetaan tämän ja seuraavan vuoden aikana, yli 400 myymälää saa uuden konseptin mukaisen ilmeen. Myös Satakunnan Osuuskaupan kaikki kymmenen S-markettia uudistuvat tämän ja ensi vuoden aikana. S-market Kokemäki on ensimmäinen täysin uudistettavien markettiemme joukossa. Luvialla kauppa päivittyi Salesta S-marketiksi jo aiemmin tänä vuonna. Seuraavaksi Satakunnan Osuuskauppa uudistaa syksyllä S-marketit Harjavallassa ja Porissa Lukkarinsannassa.

Kokemäen S-marketin remontti aloitettiin heti pääsiäisen jälkeen. Koko myymälä on nyt uudistettu kaikkine kalusteineen ja pääväri vaihtui sinikeltaisesta hillittyyn tummanharmaaseen.

S-ryhmä on julkaissut alkuvuodesta tärkeän ilmastotavoitteen: S-ryhmän oman toiminnan on oltava hiilinegatiivista vuonna 2025. Satakunnan Osuuskaupassa toteutettavat S-market -uudistukset vievät myymälät kertaheitolla lähemmäs tätä yhteistä maalia. Isompien S-market -uudistusten yhteydessä tehdään kaikki järkevä samalla kertaa: kylmäjärjestelmä uusitaan, lauhdelämpöjärjestelmä laitetaan kuntoon, kylmäkalusteet vaihdetaan ovellisiin ja myymälään päivitetään led-valaistus.

Kokemäellä ruokatori on saanut uuden raikkaan ilmeen ja paistopistetuotteisiin on saatu mukavasti lisää tuoreen leivän ja leipomotuotteiden tarjontaa. Valikoima pysyy tuoretuotteissa jatkossakin Kokemäen parhaana ja olemme pystyneet toteuttamaan monia asiakkaiden etukäteen ennen remonttia meille esittämiä toiveita. Tuotevalikoima kasvoi kaikkiaan noin 600 tuotteella – uudistuksen jälkeen Kokemäen S-marketin valikoimissa on kaikkiaan noin 12 000 tuotetta. Uusia tuotteita tuli kaikkiin asiakkaille tärkeisiin tuoteryhmiin tuoretuotteista kuivatavaroihin. Runsaasta valikoimastamme löytyvät aina satokauden kasvikset, uunituoreet lämpimäiset, sesongin parhaat kalansaaliit, valmista ruokaa mukaan arkeen, herkkuja viikonlopuksi sekä paljon muuta hyvää!

Myymälä sai uudet nykyaikaiset kassat ja pullonpalautuspisteen yhteydestä löytyy jatkossa kierrätyspiste kotitalouksien pienjakeille kuten paristoille, pienakuille, pienille sähkölaitteille ja lampuille. Kiinteistö on päivittynyt myös ulkoapäin moderniin nykyaikaisen ilmeeseen kokemäkiläisten iloksi.

Kokonaisuudessaan Satakunnan Osuuskauppa investoi S-market Kokemäkeen 1,4 miljoonaa euroa. Juhannuksen jälkeen myymälässä tehdään vielä pienempiä remonttitöitä. Kesä-heinäkuun aikana S-market Kokemäen yhteyteen remontoidaan tilat apteekille. Kokemäen Apteekki avaa ovensa uusissa tiloissaan heinä-elokuun vaihteessa 2020.

”Myymälä kokonaisuudessaan on nyt tehtyjen uudistuksien myötä astunut 2020-luvulle. Olemme ylpeitä kokonaisuudesta: uuden S-market -konseptin ilmeestä, valikoimien laajuudesta ja erityisesti näyttävästä Ruokatori-kokonaisuudesta ja panimojuomien uudesta esillepanoratkaisusta. Tervetuloa Kokemäen parhaaseen kauppaan ruokaostoksille”, toivottavat ryhmäpäällikkö Paula Mäkinen ja S-market Kokemäen marketpäällikkö Mari Salminen.

S-market Kokemäellä työskentelee kaikkiaan 22 kaupan ammattilaista ja tänä kesänä meillä on 3 uutta kesätyöntekijää.

Lisätietoja:
ryhmäpäällikkö Paula Mäkinen
Satakunnan Osuuskauppa
p. 050 304 0508
paula.makinen@sok.fi

Satakunnan Osuuskauppa jatkaa investointeja toimialueensa verkoston kehittämiseen. Uudistamme kaikki S-market-verkostomme 10 yksikköä tämän vuoden loppuun mennessä.
Katso täältä kaikki uudistetut S-marketit

Koko Suomen S-marketit uudistetaan tämän ja seuraavan vuoden aikana, yli 400 myymälää saa uuden konseptin mukaisen ilmeen. Satakunnan Osuuskaupan 10 S-markettia uudistuvat myös.

Valikoimat ovat uudistuksen jälkeen entistä ajankohtaisemmat ja kohtaavat paremmin paikallisten asiakkaiden toiveet. Herkullinen lähiruoka ja kotimainen ruoka ovat ruokavalikoimissa arvossaan. Ostospaikkana S-market on helppo ja nopea ja hintatasoltaan jatkossakin pysyvän edullinen. Muutos sisältää myös myymäläuudistuksia, mm. S-markettien sinikeltainen väritys vaihtuu päävärin osalta hillitympään tummanharmaaseen.

-Ensimmäinen uuden S-market -konseptin mukainen S-markettimme valmistui Luvialle 13.3. Luvialla Sale-myymälästä kuoriutui S-market, ja ketjumuutoksen myötä kuluttajahinnat muuttuivat entistä edullisemmiksi. Myös valikoimat kasvoivat noin 1000 uutuustuotteella, erityisesti tuoretuotteissa valikoima laajeni. Luvialla painottuvat vahvasti hedelmä- ja vihannesvalikoima, tuoreet ruokavaihtoehdot, tuoreet ruokaleivät sekä panimojuomat. S-market sai oman paistopisteen, ja myymälästä löytyy tuoretta paistettua leipää joka päivä. S-market Luvia varustettiin uusilla kylmälaitteilla ja -kalusteilla, jotka edustavat nykyaikaista, energiatehokasta ja ympäristöystävällistä hiilidioksidilla toimivaa kylmätekniikkaa, kertoo market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Jussi Kaartinen.

S-market Kokemäen remontti aloitettiin pääsiäisen jälkeen 14.4. Koko myymälä uudistetaan kaikkine kalusteineen ja ruokatori saa kokonaan uuden ilmeen viikoilla 21-22. Remontin on tarkoitus valmistus ennen juhannusta. Palvelutori uudistuu kokonaan ja lisäksi paistopiste saa lisää tarjontaa. Valikoima pysyy edelleen tuoretuotteissa Kokemäen parhaana ja laajeneekin mm. hilloissa, vihannessäilykkeissä, muroissa, mysleissä, jauhoissa, eläinruuissa, mausteissa, terveystuotteissa, kahvissa, teessä ja erikoisoluissa. Myymälä saa uudet kassat, ja pullonpalautuspisteen yhteyteen tulee kotitalouksien pienjakeille kierrätyspiste. Kiinteistö saa myös ulkoapäin uuden konseptin mukaisen ilmeen.

-Myös S-market Kankaanpään uudistus on jo alkanut. Kankaanpäässä ruokatorin uudistus on juuri valmistunut, ja sen myötä grillituotteita on entistä laajemmin saatavilla ruokatorin yhteydessä olevasta valinta-altaasta. Tämän vuoden puolella myös Lukkarinsannan, Huittisten ja Harjavallan S-marketit uudistetaan uuteen konseptiin. Loput Satakunnan Osuuskaupan S-marketit käydään läpi ensi vuonna. Kokonaisuudessaan S-markettiemme uudistus on noin 5-6 miljoonan euron panostus. Rakentamisen urakassa käytämme suurimmaksi osaksi paikallisia yrityksiä, kalustamisessa suomalaisia yrityksiä, taustoittaa Kaartinen.

Lisätietoja:
toimialajohtaja Jussi Kaartinen
Satakunnan Osuuskauppa
p. 050 388 3045
jussi.kaartinen@sok.fi

Satakunnan Osuuskauppa jatkaa investointeja toimialueensa verkoston kehittämiseen. Uudistamme kaikki S-market-verkostomme 10 yksikköä tämän vuoden loppuun mennessä.
Katso täältä kaikki uudistetut S-marketit