Anna lahja, joka tuottaa iloa jokaisena päivänä: ASIAKASOMISTAJUUS
Paras lahja on sellainen, joka tuottaa iloa ihan jokaisena päivänä. Hanki valmistuneelle tai päivänsankarille lahjaksi Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistajuus – lahja, joka kruunaa jokaisen päivän!
Ja sinulle lahjan antaja, haluamme kiitoksena loistavasta lahjavalinnasta antaa 50 euron S-ryhmän lahjakortin. Voit käyttää lahjakortin itse tai antaa senkin lahjaksi! Kampanja-aika on 8.5.-2.6.2023.
Toimi näin:
- Tule käymään Prisma Mikkolan ständillä tai Länsi-Porin Asiakasomistaja- ja S-Pankkipalvelupisteessä.
- Maksa 100 € osuusmaksu juhliaan viettävälle.
- Huomaa, että lahjan saajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt eikä hänellä saa olla muita jäsenyyksiä.
- Saat mukaasi onnittelukirjeen ja toimintaohjeet lahjan saajalle ja itsellesi 50 € lahjakortin, jonka voit käyttää miten haluat (ei kuitenkaan lahjansaajan osuusmaksun maksamiseen).
- Lahjan saajan nimen lisäksi tarvitsemme hänen puhelinnumeronsa.
- uuden jäsenen mobiilietujen ja lahjan ostajan edun edellytys on, että lahjan saaja perustaa oman talouden.
- Mikäli lahjan saaja ei halua liittyä asiakasomistajaksi, voidaan maksettu osuusmaksu pyynnöstä palauttaa lahjan antajalle vähennettynä lahjan antajan saamalla 50 € lahjakortilla.
Katso asiakaspalvelupisteiden aukioloajat: s-pankki.fi/toimipaikat. Voit myös varata ajan osoitteesta s-pankki.fi/ajanvaraus.
S-Etukortilla upeita etuja ja selvää rahaa takaisin ostoistasi joka kuukausi
S-Etukortilla Bonusta kertyy esimerkiksi Saleista, S-marketeista ja Prismoista sekä ravintoloista ja ABC-liikennemyymälöistä. S-Etukorttia näyttämällä pääsee myös nauttimaan vain asiakasomistajille suunnatuista eduista ja kampanjoista. Lisäksi asiakasomistaja saa etuja yhteistyökumppaneiltamme esimerkiksi tapahtumalipuista, vakuutuksista, puheluista ja matkoista. Myös S-Pankin peruspankkipalvelut ovat maksuttomia.
Rahanarvoisia etuja S-mobiilissa
Uutena asiakasomistajana lahjansaaja saa maksuttomaan S-mobiiliin jopa satojen eurojen tutustumisedut sekä jatkossa myös vaihtuvia etuja eri toimipaikoista, ympäri Suomen. Tutustumisetujen saaminen edellyttää pääjäsenyyttä ja oman talouden perustamista. Monipuolisesta S-mobiilista voi myös seurata hiilijalanjälkeä, ruoan kotimaisuutta ja ruokakorin ravintoarvoja.
Tutustumisedut S-mobiilissa:
Etu on voimassa 8.-26.5.2023 vain Prisma Mikkolan ja Länsi-Porin, S-market Huittisten ja S-market Kankaanpään Asiakasomistaja- ja S-Pankkipalvelupisteessä.
Lisätietoja saat osoitteesta asiakaspalvelu.satakunta@sok.fi
Olin sopinut tapaamisen Kokemäen S-marketin edustalle ja seurasin odotellessani ihmisvirtaa orastavassa illan pimeydessä. Minua vastaan kurvasi hurmaavan pirteä nainen kahden kouluikäisen poikansa ja pienen koiran kanssa. Kokemäkeläinen Mari hehkui iloa ja väriä ja pikkuinen koira heilutteli häntäänsä uteliaana. Nuoret pojat tervehtivät odottavaisina mitä tuleman pitää. Marin paikallistuntemukseen nojaten siirryimme läheisen liikekeskuksen kahvilaan kahvikupposten ja vitriiniherkkujen ääreen juttelemaan Marin ja poikien arjesta.
Kaikki kerralla yhdestä paikasta
Mari kertoi olevansa kauneusalan yrittäjä ja yksihuoltajaäiti, joten kiire ja aikataulupaineet ovat arjen jokapäiväisiä kumppaneita. Kokemäen S-market on perheen lähikauppa, mutta toisinaan hurautetaan Porin Mikkolan Prismaan isommille ostoksille. Mikä sen kätevämpää kiireelliselle äidille, kuin hoitaa kaikki kerralla ruokahuollosta vaatehuoltoon yhdellä pysähdyksellä. Mari kertoi hymyillen, että vaativamakuiset pojatkin ovat tyytyväisiä, sillä samasta paikasta löytyvät heidän suosikkivaatemerkkinsä.
”Parasta on, kun saan kaiken tarvitsemani yhdestä paikasta. Poikien urheilutarvikkeet ja jopa rautakaupan valikoimaa löytyy Prismasta. Saan jopa kesäpihalta istutukset puutarhaani.”
Bonukset talteen kaikkialta matkan varrelta
Mari kertoo ottavansa kaiken hyödyn irti bonustelusta ja säästävänsä hyvän siivun joka kuukausi vain vihreää korttia vilauttamalla. Suunnitelmallisuudella myös lomat kasvattavat bonuspottia suuremmaksi; reissun päällä pysähdytään ABC:llä ja valikoidaan matkakohteet Bonuskertymää silmälläpitäen. S-ryhmän verkostohan on laaja ja Bonusta kertyy minkä tahansa osuuskaupan alueella!
Oma kortti kaikille
Koko perhe kerryttää Bonuksia samaan pottiin ja S-Etukortilla maksaminen tuo vielä hyvän lisän etuihin.
”Usein Bonusten maksupäivänä kurvaan ABC:n polttoainejakajalle ja tankkaan auton täyteen. Tämä on kuin ilmainen tankillinen joka kuukausi. Lisäksi peruspankkipalvelut ovat meille maksuttomia ja kortilla maksamisesta maksetaan meille vielä maksutapaetua. Lisää bensaa siis tankkiin.”
Pankkiasiat, kuitit ja tietysti Bonustiedot näppärästi omasta kännykästä
S-mobiili on asiakasomistajan oma sovellus. Sieltä löytyvät yhdestä paikasta pankkiasiat, ostostiedot ja taajaan vaihtuvat etukupongit. Pääseepä sieltä kurkistamaan oman ostoskorin hiilijalanjäljenkin.
”S-mobiili on myös kätevä keksintö. Sieltä löydän kuitit ja ostokset sekä pääsen seuraamaan paljonko Bonusta on tulossa. Etukupongit ovat myös ahkerassa käytössä, niillä voi säästää kaikesta kivasta!”
Yhteistyökumppaneilta vakuutukset ja kännykät
Entäs varautuminen vahinkoihin? Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja vahinkoihin onkin varauduttu keskittämällä vakuutukset LähiTapiolaan, josta vakuutukset kerryttävät Bonusta. Kiva summa siis tilille
”Koko perhe, koiraa unohtamatta, koti sekä auto on kaikki vakuutettu LähiTapiolassa.”
Teimme yhdessä vielä visiitin S-marketiin tien toiselle puolelle. Iloinen henkilökunta tervehti meitä heti ovella.
”Täällä on niin hyvä palvelu.”
”Tästä on tullut ihan elämäntapa”, Mari kiteyttää lopuksi.
Tapaan Urpilaisen pariskunnan Mikkolan Prisman Ravintolamaailman Pressossa. Houkuttelevien vitriinien edessä iskee valinnan vaikeus ja herkkuja notkuvien esillepanojen ääressä päädymme kaikki eri leivonnaiseen. Sirpa ja Esa kertovat perheen lapsen muuttaneen jo omilleen, mutta nykykokoonpanoon kuuluu heidän lisäkseen karvaisia perheenjäseniä. Koirat odottelevat kotona isäntien kauppareissun ajan.
”Prisma on meidän kotikauppa, mutta Prisma Raudan lemmikkiosastokin on tullut meille tutuksi.” Esa aloittaa.
Monipuoliset valikoimat houkuttavat kauppaan kerta toisensa jälkeen. Ruokaostoksilla valintoja ohjaa mm. ruoan alkuperä.
”Meille tärkeää on ruoan kotimaisuus ja valitsemme usein lähellä tuotettua ruokaa.”
Kaikki omasta kotikaupasta
Puutarhanhoito on kesäisin molempien mielipuuhaa.
”Prisman kesäpiha on meidän luottopaikka. Hyvin hoidettuja taimia ja kesäkukkia ostaa mielellään.”
Mikkolan Prisman yhteydestä löytyy paljon Prisman valikoimia täydentäviä palveluita, jotka ovat myös ahkerassa käytössä. Bonusyhteistyökumppaneiltakin tehdyt ostot kartuttavat bonuspottia
”Apteekki ja Itäkeskuksen kultakoru ovat tuttuja paikkoja.” ”Tuleepa Osuuskauppaan kuuluvasta Emotioninkin valikoimista tehtyä hankintoja.”
Sirpalle langat ja Esalle elektroniikkaa
Teimme kierroksen Prisman käyttötavaraosastolla ja Sirpa pysähtyy ihailemaan lankavalikoimaa. Käsityöihmisen ostoskoriin on kerran jos toisenkin tarttunut neulelankoja, joista on päässyt loihtimaan erilaisia käsitöitä. Lankavalikoimaa ihaillessamme Esa on suunnannut tuttuun paikkaan elektroniikkaosastolle. Seuraamme perässä ja saan laajan esittelyn ja suosittelun urheilukelloista, joita juutumme tutkimaan yhdessä.
”Tämä on niin tuttu kauppa, että on helppo löytää toinen oikeasta hyllyvälistä, mikäli saattuukin eksymään toisesta kauppareissulla.”
Ruokahyllyjen välissä Urpilaiset nostavat esiin suosikkiravintolansa Porin keskustasta, Torero kävelykadulla.
”Käymme siellä laadukkaan ruoan, palvelun ja tunnelman saattelemana.”
Autoilevana ja matkustelevana pariskuntana ABC:t, ABC CarWashit ja Karla monimerkkihuolto ovat myös tulleet tutuiksi. Myös hotellimajoittumisista kerryttää Bonusta, kaikkien osuuskauppojen alueilla.
Paljonko sitä Bonusta sitten kertyy? Sirpa kertoo, että Bonusta maksetaan tilille noin 80-150 euroa kuukaudessa.
”Yksikin kerta kun katsoin, oli Bonusta tulossa 184 €” Esa täsmentää, ”Keräämme Bonusta tilille ja teemme sillä suurempia hankintoja.”
Urpilaiset vinkkaavat ottamaan kaiken hyödyn irti asiakasomistajuudesta.
”Keskittäminen tuo parhaan hyödyn. Bonusta saa niin monesta paikasta.”
Asiakasomistajana sinäkin saat rahallista hyötyä:
Asiakasomistaja saa euroja tililleen, ei klubipisteitä
Osuuskaupalla ei ole kanta-asiakasjärjestelmää, vaan meillä on asiakkaidensa omistama yritys, jonka tuotto ei mene yhdellekään ulkopuoliselle. Tunnetuin asiakasomistajan saama hyöty onkin Bonus, jonka saat rahana pankkitilillesi joka kuukausi.
Elämässä on kahdet hinnat, sinulle on ne edullisemmat
Osuuskaupan asiakasomistajuuden mukana tulee automaattisesti pysyviä rahallisia etuja ja maksuttomia palveluja. Jos maksuton luottokortti, erikoishintainen hotelliyö, risteily ja samppanja -30 % alennuksella kuulostaa huikentelevaiselta, voit järki-ihmisenä ottaa vastapainoksi Bonukset kotiin vakuutuksista, mobiililiittymistä, kodin turvallisuuspalveluista, silmälaseista, hammashoidosta ja apteekkiostoksista.
Satakunnan Osuuskauppa käyttää suuren osan panostuksistaan oman alueensa elinolojen hyväksi.
Satakunnan Osuuskauppa on suurin yksityinen työnantaja Satakunnassa, 80 % myymästämme ruoasta on kotimaista, lähikaupassasi on aina satoja paikallisia tuotteita, jokaisella suomalaisella on laadukkaat ja kattavat palvelut kotikulmilla.
Osuuskaupan asiakasomistajana ostat fiksusti ja saat rahallesi mahdollisimman paljon vastinetta.
Siksi meillä on S-mobiilissa Omat Ostot -palvelu, jonka avulla omasta ostohistoriastasi tulee sinulle mainio työkalu fiksumpaan kuluttamiseen. Esimerkiksi Ravintolaskuri paljastaa läpinäkyvästi ja rehellisesti ruokaostostesi terveellisyyden, ja auttaa sinua tekemään terveellisempiä valintoja. Hintavertailijassa sinulla on sormenpäissäsi kauppojen päiväkohtaiset tuotehinnat myymälän tarkkuudella.
Ellet vielä ole Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistaja, liity nyt. Se käy helposti.
Katso lisätiedot ja liity tästä
Joulukuussa saimme nauttia Kokemäen kirkossa Kokemäen ja Friitalan mieslaulajien konsertista. Konsertti oli maksuton mutta yleisöllä oli mahdollisuus antaa vapaaehtoinen ja -valintainen ohjelmamaksu, joka ohjattiin paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Ohjelmamaksuja kertyi 174,20 € ja lupauksemme mukaisesti pyöristimme sen ylöspäin seuraavaan sataan euroon.
Asiakkaat ja henkilökunta saivat ehdottaa hyväntekeväisyyskohdetta ja eniten ehdotettiin Eläinten turvakoti Kuuraa. Niinpä S-market Kokemäen marketpäällikkö Tiina Kajan matkasi Kuuraan tapaamaan hevosia, possuja, lampaita ja muita eläimiä, sekä samalla Eläinsuojeluyhdistys Kuuran puheenjohtajaa Inge Kronea ja hallituksen jäsentä Tanja Koskea. Inge ja Tanja vastaanottivat lahjoituksen ja kertoivat, että käyttökohteita turvakodista kyllä löytyy. Viranomaisten huostaan ottamien eläinten lisäksi turvakodissa hoidetaan luonnosta löytyneitä, loukkaantuneita pieneläimiä, tavoitteena saada ne kuntoutettua takaisin luontoon.
Eläinten turvakodilla ei ole yhtään palkattua työntekijää. Turvakodin perustajan ja eläinten hoidosta vastaavan Tanja Kosken lisäksi toiminnassa on mukana vaihteleva määrä vapaaehtoisia. Vapaaehtoisille löytyy työtä risusavotasta lannan luontiin ja kaikkea siltä väliltä. Rapsutellakin kovia kokeneita eläimiä saa ja hyvin ne näyttävät viihtyvän ja ovat luottavaisia myös vierailijoita kohtaan. Karjuherra, Herra Heikunkeikun, yritti herkkupalojen toivossa tunkea kärsänsä taskuun. Epäonnistuttuaan taskutarkastuksessa se pyyhki kuolat takin helmaan ja vetäytyi röhkäisten omaan, siistiin karsinaansa natustelemaan porkkanoita. Melko mukavat oltavat karjuherralla, kylki kyljessä kaveri Sportti-Pertin kanssa.
Haluatko liittyä asiakasomistajaksi?
Katso täältä, miten voit liittyä ja mitkä edut saat liittyessäsi
Käteispalvelut Prisma Länsi-Porin ja Prisma Mikkolan Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankkipisteissä ma-pe 10-12. Muina aikoina nostot ja talletukset S-Etukortti Visalla Prismojen, S-marketien, Sale-myymälöiden ja ABC-liikennemyymälöiden kassoilla.
- Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankkipisteemme palvelevat Prisma Länsi-Porissa ja Prisma Mikkolassa sekä ajanvarauksella että vuoronumerolla. Varmista aukioloajat täältä: toimipaikat ja aukioloajat
- Sokos Satakunnassa, S-market Kankaanpäässä ja S-market Huittisissa palvelemme vain ajanvarauksella
Ajan varaamalla pääset palveltavaksi jonottamatta, juuri silloin kun haluat.
- Palvelemme kuolinpesän asioissa ja alaikäisen pankkiasioissa vain ajanvarauksella. Ennen ajanvarausajan alkua soitamme ja varmistamme, että kaikki tarvittavat asiapaperit ja henkilöllisyystodistukset tulevat otettua mukaan tapaamiseen.
- Kuolemantapauksen jälkeen vainajan viimeisimpään kotiosoitteeseen lähtee automaattisesti todistus osuusmaksusta ja saldotodistus S-Pankista.
- Varaa aika Asiakasomistaja- ja S-Pankki-palvelupisteelle tästä >
- Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostitse asiakaspalvelu.satakunta@sok.fi
- tai soittaa 029 009 7990 arkisin kello 10.30-16.00. Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Puheluihin vastataan asiakaspalvelutilanteen salliessa.
Palvelumyyjä tavattavissa ajanvarauksella
S-market Kokemäellä 19.9., 17.10., 14.11. ja 12.12. varaa aikasi sähköpostilla: asiakaspalvelu.satakunta@sok.fi
S-market Merikarvialla 26.9., 24.10., 21.11. ja 19.12. varaa aikasi sähköpostilla: asiakaspalvelu.satakunta@sok.fi
Asiakasomistajapalvelut S-mobiilissa ja verkossa:
- Katso täältä, mitä kaikkea voit tehdä itse.
S-Pankin palvelut verkossa:
Koronaepidemia vaikutti monialaiseen Satakunnan Osuuskauppaan hyvin kaksijakoisesti. Ruokakauppa kävi hyvin, myös rautakaupassa tehtiin erinomainen myynti. Ruoan ja käyttötavaran verkkokauppa kehittyivät vahvasti. Ravintola-, liikennemyymälä- ja autokauppa sen sijaan kärsivät pahoin koronasta.
-Monella toimialalla toimimisesta oli viime vuoden erikoistilanteessa selkeä hyöty. Kun osa liiketoiminnasta pieneni merkittävästi ja jouduttiin osin keväällä viranomaismääräysten vuoksi jopa sulkemaan, pystyttiin näiltä liiketoiminta-aloilta työllistämään henkilökuntaa marketkaupan puolelle. Näin lomautustarve jäi paljon pienemmäksi kuin toisenlaisessa tilanteessa olisi käynyt. Vuosittain tehtävän henkilöstön työyhteisötutkimuksen tulos kehittyi viime vuonna hyvin, ja saimme hyvät arviot henkilökunnaltamme mm. eettisestä ja koronaan liittyvästä toiminnastamme. Koko henkilökuntamme on kannuste- ja tulospalkitsemisen piirissä, ja olen erittäin iloinen siitä, että myös viime vuonna pystyimme maksamaan henkilökunnallemme näitä palkkioita. Henkilöstömme sai viime vuodelta erinomaisesta koronavuoden hoitamisesta palkkioita enemmän kuin koskaan aiemmin. Iso kiitos henkilökunnallemme kaikesta siitä nopeasta reagoinnista ja joustavuudesta, jota viime vuoden mittaan tarvittiin. Koronavuosi loi mielestäni aiempaakin enemmän osuuskauppahenkeä, iloitsee toimitusjohtaja Harri Tuomi.
-Ensimmäinen, ja tärkein, tavoitteemme koronaepidemian alusta asti on ollut turvata henkilökuntamme ja asiakkaidemme terveys, ja estää omilla toimillamme pandemian leviäminen. Koen meidän onnistuneen tässä hyvin, ja olemme saaneet myös asiakkailta kiitosta turvallisesta asioinnista. Olemme reagoineet paikalliseen tilanteeseen monilla erilaisilla teoilla yksiköissämme, mm. lisäämällä asiakasviestintää turvaetäisyyksistä ja maskien käytöstä. Hygieniaa on entisestään tehostettu kaikkialla liiketoiminnassamme. Koko henkilökuntamme käyttää kasvosuojaimia, kassoille ja asiakaspalvelupisteisiin on asennettu pleksit, ja käsidesiä on tarjolla yksiköissä.
Isona alueellisena toimijana myös toimialueen ruokahuolto on suurelta osin meidän vastuullamme. Ruokahuollon toimivuus olikin toinen tärkeä tavoitteemme koronan keskellä. Tässäkin mielestäni onnistuimme hyvin. Olemme onnistuneet pitämään kaikki ruokakauppamme toimivina, ja koronaepidemian aivan alkua lukuun ottamatta saaneet hyvin tavaraa hyllyihin. Ravintolamme saivat keväällä notkeasti liikkeelle take-away-myynnin ja kaksi pop up -ravintolaa, lisäksi liikennemyymälät alkoivat myydä noutoruokaa ABC-mobiilin kautta. Myös asiakkaidemme toivomia ruoan verkkokaupan palveluja onnistuimme kehittämään viime vuonna, kolmeen uuteen yksikköön avattiin ruoan verkkokauppa. Lisäksi kehitimme koronaepidemian aikaiseksi avuksi Ostosapu-palvelun, joka on suppeampi versio ruoan verkkokaupasta. Ostosapu toimii meillä nyt toistaiseksi seitsemässä yksikössä, kertoo toimitusjohtaja Harri Tuomi.
Asiakasomistajien saama hyöty kasvoi
Satakunnan Osuuskaupalla oli viime vuoden lopussa asiakasomistajia 70 346, talouspeitto nousi 71 prosenttiin. Asiakasomistajillemme maksettiin Bonusta 12,7 miljoonaa euroa (12,3 milj. ed. v.).
Halusimme parantaa asiakasomistajiemme etuja ja muutimme vuonna 2017 osuuskauppamme 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi bonustaulukkomme edullisemmaksi asiakasomistajillemme. Asiakasomistajille puhtaana rahana maksettavien Bonusten määrä onkin kehittynyt merkittävästi muutamassa vuodessa: vuonna 2017 Bonuksia maksettiin 11 miljoonaa, vuonna 2020 summa oli jo 12,7 miljoonaa.
Koronavuosi toi mukanaan uusia ulottuvuuksia myös sähköiseen asiointiin
S-mobiili, joka yhdistää asiakasomistajuuden, kaupan ja S-Pankin palvelut, on aiempaa suositumpi asiakasomistajiemme keskuudessa. S-mobiilissa julkaistiin viime vuonna uusia palveluita, mm. ravintolaskuri, josta voit nähdä miten terveellisiä ostoksia teet ruokakaupoistamme. S-mobiilia käyttää aktiivisesti jo 35 000 henkilöä alueellamme.
Koronavuosi näkyi selkeänä kysyntäpiikkinä verkkokaupan palveluissa. Olemme S-ryhmässä edelläkävijöitä niin ruoan kuin käyttötavarakaupan verkkokaupassa. Siitä on ollut selkeä etu asiakasomistajillemme, olemme pystyneet hoitamaan verkkokauppaa hyvin ja myös kehittämään sitä viime vuonnakin. Isoin ruoan verkkokauppamme toimii Prisma Mikkolassa. Viime vuonna avasimme uudet ruoan verkkokaupat kolmeen yksikköön: Prisma Länsi-Poriin, S-market Kankaanpäähän ja S-market Huittisiin. Ruoan verkkokaupan osuus koko ruoan myynnistä nousi n. 3 %:n tasolle Satakunnan Osuuskaupassa, osin koronavuoden vaikutuksesta. Ennakoimme ruoan verkkokaupan jatkavan kasvuaan tulevinakin vuosina.
Niin Sokoksen kuin Prismankin verkkokaupan osalta viime vuosi oli myös vahvaa kasvun aikaa, tähänkin korona toi oman lisänsä. Harjoittamamme verkkokauppa tuki myös työllisyyttä omalta osaltaan.
Korona vaikutti kaksijakoisesti toimialojen liikevaihtoon sekä tulokseen
Liikevaihto saatiin säilytettyä poikkeusvuodesta huolimatta edellisvuoden tasolla, monialainen liiketoiminta auttoi tässä. Matkailu- ja ravitsemiskauppa kärsi koronatilanteesta eniten, koronalla oli iso negatiivinen vaikutus liikevaihdon kehitykselle myös autokaupassa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekaupassa. Market- ja tavaratalokauppa hyötyi koronatilanteesta siten, että ruoan myynti nousi merkittävästi, myös käyttötavarakaupassa ja erityisesti Kodin Terran myynneissä saatiin hyvä kehitys.
Satakunta-konsernin toiminnan tulos oli 5,5 miljoonaa euroa eli 1,5 % liikevaihdosta, joka on edellisvuoden tasoa (5,3 milj. ja 1,4 %).
Verkosto kehittyi vahvasti
-Huolimatta koronavuoden haasteista onnistuimme toteuttamaan kaikki suunnitellut uudistukset toimipaikkaverkostoon ja parantamaan asiakasomistajien palveluita Satakunnassa jopa suunnitelmiammekin paremmin. Erityinen painopiste viime vuoden uudistuksissa oli ruoan verkkokaupan sekä S-market-verkoston kehittäminen, joka jatkuu vielä tänäkin vuonna. Viime vuonna uudistettiin Kokemäen, Harjavallan, Lukkarinsannan, Kankaanpään ja Huittisten S-marketit, ja perustettiin uudet ruoan verkkokaupat S-market Kankaanpäähän ja Huittisiin sekä Prisma Länsi-Poriin. Sale Tori avattiin kesällä uutena kauppana Porin ydinkeskustaan. Sale Luvia muutettiin heti alkuvuodesta S-marketiksi. Noormarkkuun avattiin uusi ABC-mittarikenttä, ABC Kiikoisten Sale laajennettiin ja uudistettiin, myös ABC Huittisten ravintola uudistettiin. Loppuvuodesta teimme vielä tulevaisuuden kauppapaikkahankintoja Ulvilasta, kertoo talousjohtaja Ari Pakaslahti. “Investointien kokonaismäärä viime vuodelta nousee 9,0 milj. euroon (16,9 milj. ed.v.), investoinnit pystyttiin tekemään tulorahoituksella”, Pakaslahti jatkaa.
Toimialueelle tukea koronan vaikutuksista selviämiseen
Koronaepidemia on vaikuttanut voimakkaasti monin tavoin kaikkien elämään. Yksinäisyys ja epävarmuuden tunne, huoli omasta ja läheisten terveydestä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta tulivat tutuiksi. Paikallisten ihmisten omistamana osuustoiminnallisena yrityksenä halusimme auttaa vaikeasta tilanteesta kärsiviä, ja lahjoitimme keväällä 30 000 euroa toimialueemme asukkaisiin kohdistuvien koronakriisin vaikutusten lieventämiseksi. Lahjoitus kanavoitiin SPR Satakunnan Piirin kautta alueen vähävaraisille lapsiperheille ja ikäihmisille. Joulun alla lahjoitimme 10 000 euroa ruoka-apua tarvitseville. Lahjoitus jaettiin hävikkiruokaa alueellamme jakavien toimijoiden kautta.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Harri Tuomi, puh. 044 725 1551, harri.tuomi@sok.fi
talousjohtaja Ari Pakaslahti, puh. 044 541 9999, ari.pakaslahti@sok.fki
Tämä sivu on muuttanut.
Uusi sivu löytyy täältä
Outi Brander istahtaa työpäivän jälkeen Coffee Housen terassille tarjottimensa kanssa. Perjantain kunniaksi tarjottimelta löytyy herkullinen mandariinileivos ja iso kuppi kahvia. Kahvittelun lomassa on hetki aikaa keskustella siitä, miten asiakasomistajuus näkyy hänen arjessaan.
Outi asuu puolisonsa kanssa Meri-Porissa, perinteikkäässä rintamamiestalossa koiran ja kahden kissan kanssa. Poika ja tytär ovat jo lähteneet maailmalle ja perustaneet omat perheensä. Keittiöremontti on juuri saatu valmiiksi. Unelmien laatat löytyivät Kodin Terrasta, josta suuri osa muistakin remonttitarvikkeista ostettiin.
Kodin Terran laajat aukioloajat mahdollistavat remonttitarvikkeiden haun myös iltaisin ja viikonloppuisin. Usein remonttitarpeet myös lisääntyvät matkan varrella, niin nytkin. Kun vauhtiin päästiin, rempattiin myös eteinen.
S-mobiilia kannattaa hyödyntää
Mikkolan Prismaa Outi puolisoineen pitää lähikauppanaan, vaikka ei ihan lähin kauppa olekaan. Laajat valikoimat ja kotimaisuusaste houkuttavat, tuotteet myös löytyvät helposti. Joskus järjestyksen vaihtuminen harmittaa, mutta toisaalta silloin voi löytää jotain aivan uutta, mitä ei muuten tulisi kokeiltua. Ruokaostokset tehdään pääasiassa kerran viikossa. Bonus tuplana-kampanjaa hyödynnetään niin, että normaalisti loppuviikkoon sijoittuva kauppareissu tehdään vasta maanantaina. S-mobiilista saa hyvin tietoa kampanjoista. Tampereen seudulla Prismassa työskentelevä tytär välillä muistuttelee tarjouksista, S-mobiilista kun näkyvät kaikkien osuuskauppojen edut.
Lounaseväät Sale Torista
Kertyvä Bonus säästetään ja sillä ostetaan sitten jotain mukavaa. Viimeksi puutarhatuolit Kodin Terran verkkokaupasta. Tilaus tehtiin sunnuntaina illalla ja tuolit tulivat jo tiistaina. S-tilin käyttöä taloustilinä on harkittu, maksutapaetu ja helppous houkuttavat. Bonusta taitaa kertyä lähitulevaisuudessa enemmänkin: Sale Torin avautumisen jälkeen Outi kertoo kummasti laiskistuneensa eväiden tekemisessä. Salesta saa niin näppärästi haettua herkulliset OmaKöökin tuotteet lounaaksi. Kahvihetken jälkeen Outi suuntaa vielä Sokokselle. Hän on kolmen lapsenlapsen onnellinen mummu ja ihan kaikkein nuorimmaisen ristiäisiä vietetään viikonloppuna. Jotain kivaa päällepantavaa pitäisi löytää ja Sokoksellahan sitä on.
-Jokainen päivä on erilainen, joskus on paljon sähköisiin palveluihin liittyviä kysymyksiä. Usein silloin, jos S-mobiilista on ollut mainontaa, kysellään S-mobiilin latauksesta ja sen monipuolisista palveluista. Palautetta tulee monesta asiasta, palveluista ja valikoimistakin, niitä tietysti viedään sitten eteenpäin. Positiivista palautetta tulee varsinkin siitä, että tuomme pankin palvelut lähelle. Lähellähän ne tietysti ovat aina, kun kassalla voi tallettaa ja nostaa rahaa. Palveluneuvojilla ei rahaa ole mukana, mutta opastetaan asiakkaita siitä, kuinka helposti talletukset ja nostot kassalla sujuvat. Usein on asiakasomistajaksi liittyjiä, pankkitunnuksia avataan ja tilataan S-Etukortteja. Kiitettävästi ovat asiakkaat huomioineet, että henkilöllisyys pitää todistaa voimassa olevalla, kuvallisella henkilöllisyystodistuksella, kertoilevat kiertävät palveluneuvojat työpäivästään.
Me suosittelemme
- S-mobiilia ja varsinkin sen etukuponkeja sekä sähköistä kassakuittiarkistoa
- Yhden kortin taktiikkaa ja maksutapaetua
- hyötylaskuria, jonka voimme tehdä mukanamme olevalla iPadilla. Siitä näkee hienosti, kuinka paljon asiakas voi hyötyä keskittämisestä