Anna juhliaan viettävälle tai valmistuvalle lahjaksi ASIAKASOMISTAJUUS

Paras lahja on sellainen, joka tuottaa iloa ihan jokaisena päivänä. Hanki lahjaksi Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistajuus – lahja, joka kruunaa jokaisen päivän!

Ja sinulle lahjan antaja, haluamme kiitoksena loistavasta lahjavalinnasta antaa 50 euron S-ryhmän lahjakortin. Voit käyttää lahjakortin itse tai antaa senkin lahjaksi! Kampanja-aika on 2.-31.5.2024.

Lahjanantaja, toimi näin:

Huomaa!

Lahjansaaja, toimi näin:

Rahanarvoisia etuja S-mobiiliin

Uutena asiakasomistajana lahjansaaja saa maksuttomaan S-mobiiliin sadan euron tutustumisedut sekä jatkossa myös vaihtuvia etuja eri toimipaikoista, ympäri Suomen. Tutustumisetujen saaminen edellyttää pääjäsenyyttä ja oman talouden perustamista.  Monipuolisesta S-mobiilista voi myös seurata hiilijalanjälkeä, ruoan kotimaisuutta ja ruokakorin ravintoarvoja.

Lisää S-mobiilista täältä

 

S-Etukortilla upeita etuja ja selvää rahaa takaisin ostoistasi joka kuukausi

S-Etukortilla Bonusta kertyy esimerkiksi Saleista, S-marketeista ja Prismoista sekä ravintoloista ja ABC-liikennemyymälöistä. S-Etukorttia näyttämällä pääsee myös nauttimaan vain asiakasomistajille suunnatuista eduista ja kampanjoista. Lisäksi asiakasomistaja saa etuja yhteistyökumppaneiltamme esimerkiksi tapahtumalipuista, vakuutuksista, puheluista ja matkoista. Myös S-Pankin peruspankkipalvelut ovat maksuttomia.

Kysymyksiä kampanjasta?

Lisätietoja kampanjasta saat osoitteesta asiakaspalvelu.satakunta@sok.fi

Katso asiakaspalvelupisteiden aukioloajat: s-pankki.fi/toimipaikat.

Varaa aika osoitteesta s-pankki.fi/ajanvaraus.

 

 

Satakunnan Osuuskaupassa palkitaan joka vuosi parhaat työryhmät. Parhaiksi valittavat työryhmät ovat toiminnassaan onnistuneet laajasti, kaikilla tarkasteltavilla mittareilla: henkilöstön työtyytyväisyys on hyvä, samoin taloudellinen tulos, ja myös muut liiketoimintakohtaiset mittarit, esim. hävikinhallinta, ovat halutulla tasolla.

Vuoden työryhmä 2022 Satakunnan Osuuskaupassa on S-market Lukkarinsanta. Palkintoa oli noutamassa koko viime vuoden Lukkarinsantaa vetäneen Pia Jakosen puolesta Lukkarinsannan nykyinen esihenkilö Tuomas Ruuskanen.
Muut palkitut työryhmät ovat Ravintolamaailma Prisma Mikkola, Prisma Mikkolan kassa/info, S-market Harjavalta ja Sale Pomarkku.

Lämpimät onnittelut palkituille työryhmille!


Työryhmien puolesta palkinnot noutivat Suvi Lehmus, Sanni Langenoja, Tuomas Ruuskanen, Susan Vanhatalo ja Laura Luukkainen (kuvassa vasemmalta lukien).

 

Toimialajohtajana vastaat Satakunnan Osuuskaupan majoitus-, ravitsemis- ja liikennekaupan liiketoiminnan tuloksekkaasta johtamisesta osuuskaupan arvojen ja strategisten tavoitteiden mukaisesti. Johtajana vastuualueeseesi kuuluu majoitus-, ravitsemis- ja liikennekaupan ketjujen kokonaisvaltainen ohjaus ja edelleen kehittäminen. Olet vahva toimeenpanija ja intohimoinen toimialan sekä osuuskaupan kehittäjä. Johtoryhmän jäsenenä osallistut koko osuuskaupan kehittämiseen ja vastaat oman vastuualueesi tuloksellisesta johtamisesta osuuskaupan arvojen ja strategisten tavoitteiden mukaisesti.

Päävastuualueet:

Uudelta toimialajohtajalta edellytämme vankkaa kokemusta ja näyttöjä tuloksellisesta majoitus, ravitsemis- ja liikennekaupan, tai muun suuren kokoluokan palveluliiketoiminnan johtamisesta. Olet johtajana kannustava ja sinulla on kyky innostaa ihmisiä ajatustesi taakse, unohtamatta kuitenkaan kuunnella myös heidän ajatuksiaan. Kaupallisen ajattelun ohella talouden tunnusluvut ovat myös vahvaa osaamisaluettasi. Tehtävässä onnistuaksesi sinulta tulee löytyä aitoa kiinnostusta vastuualueesi ohjaukseen sekä kehittämisintoa muovaamaan tulevaisuutta yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa ja osana S-ryhmää.

Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulutus, erinomaiset yhteistyötaidot, toimeenpano- ja kehittämiskykyä, kykyä vaikuttaa sekä verkostoitua monitahoisesti. Sinulla tulee olla osuuskauppamme arvoihin ja kulttuuriin sopivat johtamistaidot ja -otteet. Edellytämme sinulta toimialajohtajana pitkäjänteistä sitoutumista tehtävään.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoista näköalapaikkaa, kyvykkään organisaation johdettavaksesi, ja mahdollisuutta edelleen kehittää alueen merkittävimmän palvelualojen yrityksen tulevaisuutta. Tarjoamme myös monipuoliset S-ryhmän ja Satakunnan Osuuskaupan henkilöstöedut käyttöösi.

Satakunnan Osuuskauppa on savuton työpaikka.

Hakuaika ja tehtävään hakeminen

Tätä rekrytointia toteutamme yhdessä kumppanimme Boyden Finlandin kanssa. Pyydämmekin sinua hakemaan tehtävään oheisen linkin kautta 17.4.2023 mennessä. Lisääthän hakukirjeen ja CV:n otsikkoon toimialajohtaja Satakunnan Osuuskauppa. Luottamuksellisiin tiedusteluihin tehtävästä vastaa Boydenilta Carita Lahti. Caritan tavoitat parhaiten keskiviikkona 5.4. klo 13-15 ja keskiviikkona 12.4 klo 9-11 numerosta 050 500 3003 tai sähköpostitse carita.lahti@boyden.fi.

 

Satakunnan Osuuskauppa on yli 70 000 asiakasomistajan omistama itsenäinen liikeyritys, jonka toiminta-ajatuksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajilleen. Päätöksentekoa ohjaavia asioita ovat mm. asiakasomistajien palveleminen, osallistuminen maakunnan kehittämiseen sekä maakunnallinen ja paikallinen yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. Satakunnan Osuuskauppa harjoittaa toimialueellaan market- ja tavaratalokauppaa, liikennekauppaa, autojen huoltotoimintaa sekä majoitus- ja ravitsemiskauppaa. Satakunnan Osuuskauppa -konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 415 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa oli yli 1300 henkilöä.

Icehearts ja sen kasvattajat tekevät tärkeää työtä, jotta mahdollisimman moni lapsi saa mahdollisuuden harrastaa, tuntea olevansa osa yhteisöä ja kasvaa täyteen potentiaaliinsa. Satakunnan Osuuskaupan ravintolat Amarillo ja Rosso, yhdessä asiakkaiden kanssa, tukevat Porin ja Ulvilan Icehearts-toimintaa.

Vuonna 2022 syödyistä Ice Hearts -burgereista ja -pastoista Amarillo ja Rosso lahjoittivat Porin ja Ulvilan Ice Hearts -toimintaan yhteensä 4331 €.

Lahjoituksen ojensivat ravintolapäällikkö Henri Salonen ja ryhmäpäällikkö Jussi Lampinen. Lahjoituksen vastaanottivat Porin ja Ulvilan joukkueiden kasvattajat: Vesa Goman, Kari-Matti Ylinen ja Teemu Pelttari.

Icehearts on luonut Suomessa ainutlaatuisen toimintamallin, jossa ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tehdään joukkueurheilun avulla koulussa ja vapaa-ajalla. Icehearts on joukkueurheilun toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Icehearts-toiminnalla ennaltaehkäistään osattomuutta sekä edistetään inhimillistä hyvinvointia, sosiaalisia taitoja ja tuetaan koulunkäynnin sujuvuutta. Koulutettu kasvattaja työskentelee joukkueen lasten arjessa koulussa ja vapaa-ajalla; opettaen, ohjaten ja välittäen, olemalla turvallinen aikuinen joka päivä. Kasvattaja räätälöi työnkuvansa joukkueensa lasten yksilöllisten tarpeiden mukaan sitoutuen läsnäoloon läpi kasvun nivelvaiheiden. Kukin Icehearts joukkue aloittaa toimintansa 6-7-vuotiaiden poikien kanssa ja toimii 12 vuotta poikien täysi-ikäisyyteen saakka. Icehearts on kasvatus-, sosiaali- ja liikuntatoimen poikkihallinnollinen innovaatio. Icehearts toimintamalli on tarkoitettu kuntien peruspalvelujen tueksi ja työvälineeksi lapsille, jotka tarvitsevat kasvussaan erityistä, pitkäkestoista tukea.

Ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä

Prisma Mikkolan Vallilan osasto yllättää monipuolisuudellaan. ”Moni asiakkaistamme hämmästyy huomatessaan laajan Vallilan sisustustekstiilien valikoiman. Meiltä löytyy lähes 100 verhomallia sekä runsas valikoima keskilattia- ja käytävämattoja. Suositut vahakankaat ja keittiötekstiilit täydentävät Vallilan kokonaisuutta. Ihan pienilläkin jutuilla pystyy piristämään kotona ihan minkä vaan huoneen ilmettä”, kertoo Prisma Mikkolan myyntipalveluvastaava Teija.

Näin keväällä onkin helppo muuttaa kodin ilmettä ja värejä esimerkiksi uusilla sisustustyynyillä ja verhoilla, joita Prisma Mikkolasta löytyy kappoina ja pitkinä sivuverhoina. Vahakangasta voi ostaa juuri itselleen sopivan palan ja uudella pöytäliinalla saakin nopeasti vaihdettua koko keittiön ilmeen niin kotona kuin mökilläkin. Vallilalta löytyy myös pöytätabletteja, jos vahakangas ei tunnu sopivalta vaihtoehdolta omaan keittiöön.

  

Vinkki!

Vahakankaan menekin mittaaminen kotona

Vinkki!

Pitkien sivuverhojen mukana tulee lyhennysnauha, jolla verhon voi lyhentää helposti silittämällä ilman ompelua.

Verhosta löytyy:

Tervetuloa uudistamaan kotiasi Vallilan osastolle Prisma Mikkolaan!

S-ryhmä on ottanut käyttöön jo useissa myymälöissä palvelun, jossa asiakas voi kerätä ostoksensa suoraan ostoskasseihin ja skannata ne jo myymälää kiertäessä. Näin kassalla asiointi on sujuvampaa, kun ostoksia ei kassalla erikseen skannata ja pakata ostoskorista kassiin. Asiakkailta positiivista palautetta saanut palvelu tuodaan Porin Prismoihin viikolla 12.

Helpotus erityisesti ison ostoskorin asiakkaille

Prisma Mikkolaan ja Prisma Länsi-Poriin sijoitetaan molempien sisäänkäyntien luokse käsiskannerit ja ohjeet palvelun käyttämiseen. Henkilökunta opastaa sekä palvelun käyttöönotossa, että käsiskannerin käytössä tarvittaessa. Asiakas nappaa sisäänkäynniltä mukaansa käsiskannerin ja skannaa ostoksensa sitä mukaa kun kerää niitä ostoskassiin. Pikakassojen luota löytyy käsiskannerin palautuspiste. Palautuksen yhteydessä tulostetaan koontikuitti, joka maksetaan normaalisti kassalla. Kassalla siis skannataan sutjakasti vain yksi viivakoodi, vaikka ostoksia olisi kertynyt monta kassillista.

-Pilottimyymälöissä jopa 80 prosenttia Kerää ja skannaa -palvelua käyttäneistä toivoi palvelun jatkuvan omassa lähikaupassaan. Tämä kertoo kovasta tyytyväisyyden tasosta ja uskomme, että palvelu otetaan innolla vastaan myös täällä meillä Porin alueella, toteaa Janne Nurmi.

Palvelun saa käyttöönsä, kun näyttää myymälän sisäänkäynnin luona olevan kalusteen lukijalle S-Etukorttia. Ensimmäisellä kerralla hyväksytään käyttöehdot, seuraavilla pelkkä S-Etukortin vilautus vapauttaa käsiskannerin. Palvelu on suunnattu S-ryhmän asiakasomistajille.

Lisätietoja:

Janne Nurmi
Prisma -johtaja
050-5224744

Näin käytät skannereita:

Palvelun käyttöönotto

Skannerin käyttö

Asioinnin lopetus

Hyvä tietää

Yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö Wetteri ostaa Porissa ja Raumalla autokauppaa harjoittavan Palin Oy:n AutoPalin-liiketoiminnan. Ostajana on Wetteri Oyj:n tytäryhtiö Wetteri Auto Oy. Liiketoimintakaupassa ostajalle siirtyy henkilöautomyynti- ja huolto. Liiketoiminnan arvioitu kauppahinta on n. 1,6 miljoonaa euroa. Tavoitteena on toteuttaa kaupan täytäntöönpano 30.6.2023 mennessä.

Vuonna 1948 perustetun Palin Oy:n liikevaihto vuonna 2022 oli 49 miljoonaa euroa. Palin Oy harjoittaa uusien ja käytettyjen henkilöautojen myyntiä sekä huoltoliiketoimintaa ja varaosamyyntiä AutoPalin-nimellä. Lisäksi yhtiöllä on huoltoliiketoimintaa Karla-nimellä. Liiketoimintakaupassa Wetterille siirtyy AutoPalin-liiketoiminta, joka työllistää n. 70 henkilöä automyynnin ja huollon tehtävissä. AutoPalinilla on Mercedes-Benz-, Volvo- ja Nissan-edustukset. Kaupan myötä Wetterin maantieteellinen läsnäolo laajenee merkittävästi ja yhtiöstä tulee yksi Suomen suurimmista Volvo- ja Mercedes-Benz- jälleenmyyjistä.

Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj:
”Laajensimme hiljattain toiminta-aluettamme Itä-Suomessa ja samalla merkkiedustuksemme vahvistuivat. Palin Oy on alueellaan perinteikäs ja vahva toimija. Tämän kaupan myötä saamme vahvan tukijalan toimintamme laajentamiseen myös läntisessä Suomessa. Toteutuessaan liiketoimintakauppa tuo merkittäviä synergiaetuja. Odotan vuositasolla noin miljoonan euron tulosvaikutusta Wetterille.”

Harri Tuomi, hallituksen puheenjohtaja, Palin Oy:
”Olemme strategiassamme punninneet erilaisia tulevaisuuden näkymiä ja arviomme on, että jatkossa autokaupassa menestyvät suuremmat toimijat kuin me. Wetteri on kotimaisena, luotettavana ja vakavaraisena toimijana mielestämme erinomainen jatkaja AutoPalinin liiketoiminnalle, ja myös hyvä uusi työnantaja kaupan mukana meiltä Wetterille siirtyvälle henkilökunnalle. Olemme myös iloisia siitä, että autoliiketoiminta jatkuu Satakunnassa ja Satakunnan Osuuskaupan omistamissa tutuissa kiinteistöissä.”

Liiketoiminnan arvioitu kauppahinta on 1,6 miljoonaa euroa. Vaihto-omaisuus eli uudet ja käytetyt ajoneuvot myydään rahoitusyhtiölle kaupintarahoitukseen. Vaihto-omaisuuden arvo on noin 7,9 miljoonaa euroa. Kaupan arvioidaan toteutuvan 30.6.2023 mennessä. Kauppa on ehdollinen osapuolten päätöksille, due diligence-tarkastukselle, rahoituksen varmistumiselle sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Aarne Simula, Wetteri Oyj
Puh. 0400 689 613, aarne.simula@wetteri.fi

toimitusjohtaja Harri Tuomi, Satakunnan Osuuskauppa
Puh. 044 725 1551, harri.tuomi@sok.fi

Wetteri Oyj – yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö
Wetteri Oyj on yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö. Henkilö-, hyöty- ja raskaan liikenteen ajoneuvojen vähittäiskaupan lisäksi yhtiö tuottaa huolto- ja vauriokorjaamopalveluita henkilöautoista raskaaseen kalustoon. Yhtiöllä on kotimaassa 33 toimipistettä, pääkonttori sijaitsee Oulussa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli noin 332 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää noin 900 henkilöä, joista yli 70 % työskentelee huolto- ja vauriokorjaamopalveluissa. Wetteri on autoalan digitalisaation edistäjä ja tärkeä toimija yhteisellä matkalla kohti päästötöntä autoilua. Lisätietoja: www.sijoittajat.wetteri.fi

Palin Oy – Satakuntalainen Autotalo
Palin Oy on Satakunnan Osuuskaupan sataprosenttisesti omistama täyden palvelun autotalo, joka toimii Porissa ja Raumalla. Palin Oy:n AutoPalin harjoittaa uusien ja vaihtoautojen kauppaa, huoltoa ja varaosamyyntiä, Karla-ketju monimerkkihuoltoa. Merkkiedustuksemme ovat Mercedes-Benz, Volvo ja Nissan. Palin Oy:n liikevaihto vuonna 2022 oli 49 miljoonaa euroa. Henkilökunnan määrä on 103 henkilöä.

Satakunnan Osuuskaupan liiketoiminnan viime vuosi oli haasteellinen. Tulokseen vaikuttivat voimakkaasti kohonneet energia- ja energiajohdannaiset kulut sekä sairauspoissaolokustannukset. Asiakasomistajuuden osalta vuosi oli onnistunut.

Ennätysmäärä Bonuksia asiakasomistajille

Viime vuoden lopussa osuuskaupallamme oli asiakasomistajia 70 790, alueen talouspeitto oli 71,8 %. Keskimäärin asiakasomistajamme sai viime vuonna Bonusta ja maksutapaetua 207 euroa (192). Kaikille Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistajille yhteensä maksettiin ennätysmäärä Bonusta ja maksutapaetua: 14,1 miljoonaa euroa, joka on miljoona euroa enemmän kuin vuonna 2021. Tämä kertoo siitä, että ostojen keskittämisen merkitys on asiakasomistajiemme keskuudessa oivallettu hyvin. Bonukset maksetaan asiakasomistajan tilille puhtaana rahana, jonka asiakasomistaja voi käyttää täysin oman tarpeensa mukaan. Osuuskaupan asiakasomistajien Bonukset ovatkin merkittävä määrä rahaa arjen avuksi taloudellisesti kireinä aikoina, ja suuntautuvat todennäköisesti pääosin Satakunnan alueelle asiakasomistajiemme palveluiden ja tuotteiden hankintoina.

Satakunnan Osuuskauppa 105 vuotta

Satakunnan Osuuskauppa täytti viime vuonna 105 vuotta. Juhlavuotta vietettiin maltillisesti, lähinnä erilaisin ajankohtaisin asiakasomistajaeduin. Näkyvin juhlavuoden asiakasomistajatapahtuma oli elokuun alussa toteutettu koko perheen hyvän mielen Minispere-tapahtuma. Aurinkoisen sunnuntain tapahtumapäivästä saapui nauttimaan tuhansia lapsiperheitä. Tapahtuman lipputuotoista lahjoitimme puolet hyväntekeväisyyteen lasten ja nuorten hyväksi. Asiakasomistajilta pyydettyjen lahjoituskohdeideoiden joukosta valikoitui hyväntekeväisyyskohteeksi Satapsykiatrian lasten ja nuorten osastot, joissa 19.000 euron lahjoitus kanavoituu suoraan satakuntalaisten lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi.

Myös koko henkilökunnan kesken päästiin vuosien tauon jälkeen viettämään yhteistä juhlaa. Poikkeusvuosien jälkeen tuntuikin erityisen hyvältä kokoontua yhteen nauttimaan juhlahetkestä ja myös näin kiittää henkilöstöä mahtavasta työpanoksesta.

Liiketoiminnan vuosi

Majoitus- ja ravitsemisliiketoiminnan vuosi alkoi poikkeuksellisesti. Koronarajoitukset vaikuttivat voimakkaasti ravintoloiden toimintamahdollisuuksiin tammi- ja helmikuussa. Rajoitusten päätyttyä ravintoloiden ja hotellin toiminta pikkuhiljaa vilkastui, ja kesä oli jo lähellä normaalia. Kevään aikana tehtiin mittava rekrytointi- ja perehdytystyö, jolla mahdollistettiin kesän ja loppuvuoden hyvä onnistuminen. Majoituskauppa kävi hyvin koko loppuvuoden, myös kokous- ja tilauskauppa palautuivat hienosti Liikennemyymälöissä ja ravintoloissa loppuvuosi oli myös varsin onnistunut.

Autokaupan vuosi oli kokonaisuutena hankala. Alkuvuodesta oli ongelmia saatavuuden kanssa, loppuvuodesta kysyntä laski kuluttajien tulevaisuudennäkymien epävarmuuden lisääntyessä.

Rautakaupalle vuosi oli vaikea. Varsinkin keväällä kuluttajien rautakaupan kysyntä laski voimakkaasti inflaation vaikutuksesta kahden hyvän vuoden jälkeen. Myös Sokoksen ja Prisman käyttötavarakaupan vuosi oli haasteellinen.

Ruokakaupassa voimakas inflaatio ohjasi kuluttajien kysyntää tuoteryhmien sisällä edullisimpiin vaihtoehtoihin. Kokonaisuudessaan Satakunnan Osuuskaupan ruoan myynti kasvoi edelliseen vuoteen noin 5 %. Myyntiä vauhdittivat erityisesti uudet S-market-toimipaikat Ulvilassa ja Herralahdessa, Porissa. Marketkaupan asiakasmäärät kehittyivät meillä viime vuonna 6 %. Arviomme mukaan tällä myynnin kehityksellä saavutamme lisää pt-kaupan markkinaosuutta Satakunnassa.

Inflaatio ja kuluttajien ostovoima ohjautuivat ruoka- ja polttonestekauppaan

Satakunta-konsernin osalta liikevaihtoa kertyi vuoden 2022 osalta yhteensä 414,9 milj. euroa ja se oli 18,9 milj. euroa edellisvuotta enemmän.

Veroton myynti Satakunnan Osuuskauppa 1.1.-31.12.2022 (milj. euroa) Ind.ed.v.
Market- ja tavaratalokauppa 276 100,3
Matkailu- ja ravitsemiskauppa 13,7 129,1
Auto- ja autotarvikekauppa sekä korjaamotoiminta 42,2 93,1
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, Carwash ja sähkölataus 83,7 132,0
Yhteensä 416 105,3

 

Satakunta-konsernin toiminnan tulos oli 2,4 miljoonaa euroa eli 0,6 % liikevaihdosta. Edellisvuonna vastaavat lukemat olivat 5,3 miljoonaa euroa ja 1,4 % liikevaihdosta

Kuluttajien epävarmuuden lisääntyessä kulutus suuntautui päivittäistavarakauppaan, polttonesteisiin sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaan. Käyttötavarakaupan osalta lisääntynyt epävarmuus heijastui vaatimattomina myynnin kehityksinä Sokokseen, Prisma Rautaan ja Prisman käyttötavarakauppaan.

Alkuvuodesta alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan aiheutti lisää haasteita liiketoiminnalle. Tiettyjen tuotteiden saatavuus heikkeni, ja ihmisten epävarmuus tulevaisuudesta heijastui ostokäyttäytymiseen. Oman lisänsä tähän antoi energiakriisi. Myös osuuskaupan omat energiakustannukset kohosivat, vaikuttaen tulokseen.

Kolmas koronavuosi oli Satakunnan Osuuskaupan vaikein suuren sairauspoissaolojen määrän vuoksi. Koronan ja muiden hengitystieinfektioiden aiheuttamien poissaolojen paikkaaminen, uuden henkilökunnan rekrytoiminen ja perehdytys näkyvät tuloksessa. Saimme kuitenkin pääosin pidettyä toimipaikkamme normaalisti auki, kiitos henkilöstömme joustavuuden.

Investointeja palveluiden kehittämiseen ja energiatehokkuuteen

Viime vuonna investointimme palvelujemme kehittämiseen olivat yhteensä 11,0 miljoonaa euroa. Investoimme autopesutoimintaan ostamalla Ulvilan ABC Carwashin rinnalle Tikkulan ja Mikkolan Washkingit. Myös sähkölatausasemia rakennettiin viime vuonna lisää, tällä hetkellä ABC-latausasemia on 10 ympäri toimialuettamme.

S-market-verkostomme täydentyi uudella tulokkaalla, kun S-market Herralahti avattiin toukokuussa. Viime vuonna saimme valmiiksi Sale- ja S-market-myymäläverkoston uudistuksen. Miltei kaikki näiden ketjujen yksiköt on nyt uudistettu asiakastoiveet huomioiden, ja ne ovat mahdollisimman energiapihejä ja ympäristöystävällisiä. Kaiken kaikkiaan investoimme Sale- ja S-market -myymälöidemme uudistukseen lähes 20 miljoonaa euroa kolmen viime vuoden aikana.

Tiukasti osuuskaupan perustehtävän äärellä

Taloudellisesti vaikeina aikoina osuuskaupan perustehtävä ja merkitys hyvälaatuisten ja edullisten palveluiden ja etujen tuottajana korostuu. Yli 14 miljoonaa euroa Bonuksia asiakasomistajillemme on iso asia tämän seudun elinvoimalle. Osuuskaupan tehtävä onkin auttaa kuluttajaa, ei maksimoida omaa tulostaan. Edelleen peruslupauksemme on edullinen ruokakori, pyrimme pitämään hinnannousut mahdollisimman pieninä kuluttajille. Meidän pitääkin olla tehokkaita omassa toiminnassamme, jotta pystymme pitämään edullisen hintatasomme.

Asiakkaat luottavat meihin, tästä kertovat mm. asiakastyytyväisyysmittaukset eri toiminnoissamme. Myös Luottamus ja maine- tutkimuksesta saimme viime vuoden osalta kaikkien aikojen parhaimman tuloksemme.

Olemme Satakunnan suurin yksityinen työnantaja, työllistämme yli 1300 työntekijää. Osuuskauppa on myös monen satakuntalaisen nuoren ensimmäinen työpaikka, viime kesänä meillä oli yli 700 kesätyöntekijää. Vuosittain toteuttamamme henkilöstön työtyytyväisyystutkimuksen tuloksen perusteella saimme jälleen Innostavimmat työpaikat-tunnustuksen.

S-ryhmä on rakentamassa Luvialle uutta tuulivoimapuistoa ja investoi uusiutuvaan sähköntuotantoon. Tuulipuiston valmistumisen jälkeen S-ryhmän oma uusiutuvan energian tuotanto vastaa koko kaupparyhmän sähkönkulutusta.

Kannamme vastuuta suomalaisesta ruoantuotannosta, ja suosimme satakuntalaisia lähiruokatuotteita valikoimissamme. Myymästämme ruoasta suomalaisen ruoan osuus on 80 %, lähiruokatuotteiden osuus koko ruoan myynnistä on 20 %. Järjestimme viime vuonna toista kertaa Satakuntalainen lähiruokatuote-kilpailun, jossa tarjoamme paikallisille lähiruokatuottajille tukea ruokatuotteen kehittelyyn. Ruoan inflaatio oli viime vuoden lopussa noin 15 %, odotamme maksamiemme korkeampien ostohintojen kulkeutuvan ruokaketjussa tuottajalle asti helpottamaan suomalaisen ruoantuotannon tilannetta.

Satakunnan Osuuskauppa on tänä vuonna mukana tukemassa oman alueensa maatalous- ja maaseutuyrityksiä mahdollistamalla Tulevaisuusvalmennuksia, joiden avulla tuetaan satakuntalaisia ruoantuottajia kohti tulevaa. Alueemme tulevaisuusvalmennuksissa teemme yhteistyötä ProAgria Länsi-Suomen, Osuuskauppa Keulan ja LähiTapiola Länsi-Suomen kanssa.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Harri Tuomi, puh. 044 725 1551, harri.tuomi@sok.fi
talousjohtaja Ari Pakaslahti, puh. 044 541 9999, ari.pakaslahti@sok.fi

Toukokuussa 2022 vietettiin S-market Herralahden avajaisia.

Bonus tuplana -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta.
Kampaja voimassa näissä toimipaikoissa:

Normaali Bonus, jopa 5 %, verkkokaupoista.

Lisätietoa Bonus tuplana -kampanjasta saa osoitteesta: www.bonustuplana.fi

Etkö vielä ole asiakasomistaja?

Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu (100 €). Sen voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk:n kuluessa. Bonus alkaa kertyä pääsääntöisesti 50 euron kuukausiostoilla. Bonustaulukot vaihtelevat hieman osuuskaupoittain. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: S-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 76 5858, ma-to 9-20 ja pe 9-18 (0,084 €/min)

Asiakasomistajaksi voit liittyä täällä

 

 

Pizza & Buffa -ketjun Pizzamasteri valittiin 18.1.2023 järjestetyssä Pizza & Buffa Pizzamasteri -kisassa Keravan Prisman ravintolamaailmassa. Kilpailun voitto napsahti Porin Pizza & Buffan Iidalle! Pizzamasteri on valtakunnallinen kilpailu, jossa etsittiin persoonaa höystettynä ripauksella asiakaspalvelutyön parasta taikuutta.

”Haimme kisaan ammattilaisia, jotka haluavat jakaa rakkautensa ruoanlaittoon. Pizzataiturit ovat toteuttaneet tuhansia asiakkaiden pizzatoiveita, mutta nyt he loivat asiakkaiden unelmien sijasta omia pizzaunelmiaan”, summaa ketjupäällikkö Minna Siren SOK:lta.

Kilpailu alkoi karsintavaiheella, jossa yhteensä 25 Pizza & Buffan toimipaikasta haettiin taitureita, jotka halusivat jakaa rakkautensa ruoanlaittoon. Hakuprosessissa tehtävänä oli lähettää videohakemus, jolla kerrottiin, mikä tekee itsestä Pizzamasterin, millaiset kaksi pizzaa (toinen vapaavalintainen, toinen lihaton) on kilpailuun suunnitellut ja millä sanoilla kuvailisi kaikkein herkullisinta pizzaa. Haussa valittiin finaaliin viisi osallistujaa, joista yksi oli Iida!

”Olin todella innoissani, kun kuulin, että minut on valittu viiden finalistin joukkoon. Vetkutin osallistumista pitkään, kun halusin kehitellä pizzan, jota ei malta jättää seuraavalla päivälle”, kertoo Iida.

Itse finaalissa kukin finalisti valmisti kaksi erilaista, itse suunnittelemaansa pizzatuotetta tuomaristolle. Tuomaristossa istuivat Marko Hirvonen (keittiömestari, Lantmännen Unibake), Sampo Laukkanen (kehityspäällikkö ja keittiömestari, SOK), Minna Siren (ketjupäällikkö, SOK), Topias Sundqvist (hallitseva Pizzamasteri) sekä Esko Eerikäinen (tuomariston puheenjohtaja, juontaja). Tuomariston arvioinnissa painottuivat reseptin ja maun lisäksi pizzataiturin asiakaslähtöisyys.

”Etsimme persoonaa, joka on asiakashenkinen asiantuntija. Voittajalla, Porin Pizza & Buffan Marjamäellä oli työssään pilke silmäkulmassa, kun hän huomioi tyylikkäästi asiakkaansa sekä pizzan leipomisen, että maistatuksen yhteydessä. Pizzamasterin voittoisa herkkusieni-pekoni-sulatejuustomuru-rucola-pizza syntyi ammattitaidolla raaka-aineita kunnioittaen”, ketjupäällikkö Minna avaa.

Iidan voittajapizzan innoittajana oli ollut hänen oma kesän grillaussuosikkinsa. Pizzamasteri halusi vangita pizzaansa saman makumaailman kuin juustoin täytetyissä ja pekoniin käärityissä herkkusienissä maistui.

”Finaalia en jännittänyt ollenkaan, sillä kokemusta pizzapöydän ääreltä löytyy vähän vajaa 8 vuotta ja koen, että se on minulle se vahvin paikka, jota teen täydellä sydämellä. Pizzapöydän takana oloni olikin kisassa kotoisa, olin oma aito itseni ja pidin hauskaa hyvällä fiiliksellä”, Iida summailee.

Hopealle ylsi Gabriele Santinoli Vaasan Liisanlehdon Pizza & Buffasta ja kolmanneksi sijoittui Rauni Myllynen Kuopion Prisman Pizza & Buffasta. Kolmikko sai palkintomatkan pizzan alkulähteille Italiaan.

”Kun tutustuin kilpakumppaneihin edellisenä iltana Helsingissä, tiesin, että kisasta tulee tiukka – kaikki olivat todella vahvoja tekijöitä! Ensimmäisen kerran koko kisan aikana jännitti vasta, kun Esko alkoi julkistaa voittajakolmikkoa. Kädet tärisivät ja syke oli korkealla. Kun Esko sitten julkisti minut voittajaksi, purkautui jännitys onnenkyynelinä, joille ei meinannut tulla loppua. Olin niin hämmentynyt ja positiivisella tavalla järkyttynytkin, enkä osannut odottaa voittoa!”, Iida fiilistelee.

Iidan esihenkilön, Prisma Mikkolan ravintolamaailman ravintolapäällikkö Suvi Lehmuksen mukaan Iidan valttikortti voittoon oli hänen rauhallisuutensa. Hän keskittyy niin ruoan valmistukseen kuin asiakaspalveluun pieteetillä, aina laatua vaalien. Suvilla oli jo etukäteen vahva usko, että Iida tulee pärjäämään kilpailussa. Kun Iidalta itseltään kysyttiin, mikä mahtoi olla se Pizzamasteriksi kantanut juttu, hän vastasi: ” Päätin, että kaikkeni annan, pidän hauskaa ja olen oma itseni.”

Paljon onnea Pizzamasteri 2023 -kilpailun voitosta, Iida!

Pizza & Buffa on S-ryhmään kuuluva helpon ja nopean ruoan ravintola koko perheelle. Ketjulla on 25 ravintolaa ympäri Suomen Akaasta Ylivieskaan. Tarjolla on meheviä pizzoja, raikkaita salaatteja, lämpimiä ruokia ja virvoittavia juomia.

Osa tekstistä ja kommenteista lainattu SOK:n Pizzamasteri 2023 -mediatiedotteesta.