Katja työskentelee tällä hetkellä ABC Kiikoisissa. Suuren osan tähänastisesta työurastaan Katja on tehnyt teatteriammattilaisena, hän näytteli 20 vuotta helsinkiläisessä Lähiöteatterissa. Veri veti jo lapsena esiintymisen pariin, siskon kanssa hän pienestä pitäen lauloi ja esiintyi mielellään. Siskon kautta hän ohjautui myös teatterin pariin.

Suuri muutos Helsingissä asuneelle ja töitä tehneelle Katjalle koitti vuonna 2003, kun hän kohtasi rakkauden Kankaanpään Veneskosken kesäteatterissa työskennellessään. Rakkaus sai parin hakemaan uuden yhteisen kotipaikan, tällä hetkellä he asuvat Laviassa.

Ammattiteatteriuran jälkeen ja sen ohessakin Katja on työskennellyt erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä, mm. kahviloissa. ABC Kiikoisissa hän on työskennellyt nyt noin puolitoista vuotta. Työyhteisössä Katjalle on tärkeää toisten auttaminen, samaan hiileen puhaltaminen ja asiakkaan palveleminen mahdollisimman hyvin. Vaikka kaikki valmistellaan mahdollisimman hyvin etukäteen, ABC-liiketoiminnassa työ on aina tietyllä tavalla ennakoimatonta, koskaan ei tiedä millainen määrä asiakkaita hetken päästä pihaan saapuu.
Yhteisöllisyys kantaa

Työ on Katjalle tärkeä asia elämässä, hän kuvaileekin itseään työnarkomaaniksi. Välillä oma työvuoro täytyy lopettaa niin, ettei kaikkea saa jätettyä seuraavalle valmisteltuna ja se tuntuu vaikealta. Työyhteisö kuitenkin joustaa hienosti mm. toisten työtehtävissä auttaen, ja paikaten mm. puutoksia työvuoroissa. Kaikki auttavat toista sen minkä pystyvät. Yksikössä on hyvä henki, ja se näkyy myös asiakkaille, siitä tulee hyvää suoraa palautetta. Katja kertookin olevansa ylpeä työyhteisöstään.

Omassa esimiehessään hän arvostaa sitä, että tukea saa kun on tarve. Etenkin tiukassa tilanteessa, joita ABC-maailmassa välillä eteen tulee, se on tärkeä asia. Myös esimerkillä johtaminen on Katjan mielestä todella tärkeää. Katja kokee työnantajansa arvot omakseen, ja kertoo olevansa ylpeästi osuuskauppalainen.

Nollaus neuloen ja nukkuen

Katja kehittää itseään tällä hetkellä tänä syksynä startanneessa meidän osuuskaupan matkailu- ja ravintola-kaupan sekä liikennemyymäläkaupan vuoropäällikkö-valmennuksessa. Koulutuksesta Katja odottaa myös tulevan omanlaisensa yhteisö ja sparrausryhmä samantyyppistä työtä tekevien kesken.

Itsestään Katja pitää huolta neuloen ja nukkuen. Neulominen nollaa ajatukset, ja on konkreettista tekemistä käsille. Kesäteatterin myötä teatteri on säilynyt Katjan elämässä, vaikkakin korona on tuonut tähän tauon.

Lue kaikki Meistä on moneksi -artikkelisarjan osat täältä

Chanettin nyt noin 15 vuotta kestänyt urapolku osuuskaupassa on johtanut aivan toisenlaisiin tehtäviin, kuin mihin hän aluksi tuli. Nykyisessä työssä pystyy hyödyntämään kaikkea työelämässä opittua.

Chanett tuli vuonna 2007 töihin osuuskaupan mainososastolle ilmoitusvalmistuksen tehtäviin. Kun ilmoitusvalmistus osuuskaupassa tehtynä työnä loppui, oli aika suunnata kohti uutta.
Uusi ura alkoi marketkaupan parista, ensin muutama kuukausi Prismassa, ja sieltä Sokokseen kauneuden ja muodin pariin. Sokoksella on nyt vierähtänyt jo kuusi vuotta.

Chanettin nykyinen työ on hyvin erilaista kuin se, johon hän aikanaan osuuskauppaan tuli. Haastavinta on täysin uusi ala. Chanetin mielestä siirtymä oli kuitenkin helppo, koska hän on aina halunnut oppia uutta, ja Sokoksella siihen on annettu täysi mahdollisuus, on annettu tehdä ja kokeilla. Hyvät työkaverit ja esimies ovat tukeneet uuden oppimisessa.

Chanett työskentelee pääasiassa kosmetiikassa, mutta hän tekee tarvittaessa työtä kaikilla eri osastoilla ympäri tavarataloa, niin kuin kaikki sokoslaiset. Kosmetiikassa on paljon tilaisuuksia oppia uutta, sillä kosmetiikkamerkkien edustajat kouluttavat työntekijöitä uutuustuotteista. Myös kollegoilta kyselemällä, olemalla utelias, oppii paljon. Chanettin motto onkin: Se päivä on hyvä päivä, kun oppii jotain uutta.

Hyvinvoinnin osaajaksi

Chanett kokee olleensa aiemmin saamapuolella siinä, miten paljon hän on työkavereilta oppinut ja saanut neuvoja. Hän hakeutui itse opiskelemaan työn ohessa Sataeduun hyvinvointineuvojaksi, ja nyt hän pystyy neuvomaan työkavereita hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Koulutus kesti 1,5 vuotta. Kokemäelle Chanett reissasi kerran viikossa, ja tämän päälle tietysti tuli erilaisia opiskelutehtäviä. Koulutus vaati sinnikkyyttä, mutta myös antoi paljon. On kivaa, että on omaa perusosaamista, josta pystyy antamaan niin asiakkaille kuin työkavereillekin.

Hyvinvointineuvoja-koulutuksen jälkeen opin penkki kutsui taas Sataedussa, tällä kertaa työnantajan järjestämänä meikkaamisoppina.

Asiakaspalvelu on Chanettille mieluista. Asiakasta pitää kuunnella ja hänen tarpeisiinsa pitää perehtyä, ehkä vinkata jotain mitä asiakas ei osaa itse edes kaivata hyvinvoinnin lisäämiseksi. Asiakkaat myös tekevät päivistä vaihtelevia.

Esimiehen luottamus osaamiseen ja pärjäämiseen on tärkeää. Chanett tekee mm. somistamista pitkälle omin ajatuksin ja esimiehen luottaessa siihen, että hyvää jälkeä syntyy. Avoin vuorovaikutus on tärkeää, se että palautetta voi saada ja antaa. Esimiehellä on Chanettin mielestä hyvä olla jalat maassa-asennetta, mutta myös inhimillisyyttä.

Koulutuksen merkitys osuuskaupassa on suuri, siihen annetaan mahdollisuuksia, jos itsellä on resursseja ja kiinnostusta. Ison työnantajan etu on monenlaisissa uravaihtoehdoissa, jos niitä itse haluaa etsiä. Ja muutoksien tukena on koulutus ja uuden oppiminen.

Kuvateksti: Chanett on NYX Professional Make up-meikkisarjan brand ambassador

Uuden oppimista myös vapaa-ajalla

Vapaa-aika kuluu puutarhassa, josta Chanett on hyvin innostunut. Joka vuodelle riittää uutta kokeiltavaa, viime kesän kokeilu oli perunoiden kasvatus lavakauluksessa, ensi vuonna sitten taas kokeillaan jotain uutta. Puutarha tuo hyvää vastapainoa työlle, kaikki muu unohtuu, kun konkreettisesti puuhailee piha-askareiden parissa.

Vapaa-aikaan kuuluu myös lenkkeilyä, pyöräilyä ja perheen kanssa touhuamista. Kotimaan matkailu perheen kanssa on mieluista, siihen kuuluu mm. lista kaikista Sokos Hotelleista, joissa on käyty. Vielä on jäljellä käymättömiä hotelleita…

Työ Sokoksella tuntuu tällä hetkellä hyvältä, oma paikka on löytynyt. Mutta kuka tietää, jos joskus tulevaisuudessa kurkistaisi toisiin tehtäviin vaikka osuuskaupan oman Virettä vaihdosta-projektin kautta.

Lue sarjan kaikki osat täältä

9.9. 1976 on edelleen kirkkaana Lean mielessä. Silloin alkoi 18-vuotiaan Lean työura Satakunnan Osuuskaupassa. Tuosta päivästä kahvila Kaisaniemessä on kulunut 45 vuotta, ja työt osuuskaupassa jatkuvat edelleen.

Vuosikymmenten aikana Lea on nähnyt monta eri yksikköä, esimiestä ja työyhteisöä, ja tehnyt työtä eri toimialoillakin. Lea arvostaa työnantajaansa, joka on mahdollistanut työtehtävien ja yksiköiden vaihtamisen mm. elämäntilanteen muutosten mukana. Nyt Lea työskentelee Mikkolan Prisman Ravintolamaailmassa.

Kun siirtyy uuteen tehtävään, sisimmässä herää helposti epäilys omasta osaamisesta: Osaanko, pärjäänkö? Toisten osaavampien apu alussa on tarpeen. Lea antaakin kiitoksen kaikille niille, jotka ovat matkan varrella opettaneet uusiin tehtäviin. Viimeisin kokemus uudesta työstä on korona-ajalta, jolloin Lea työskenteli ravintoloiden sulun ajan Prisman verkkokaupan keräilyssä Mikkolan Prismassa.

Perehdyttäminen ja tiedon jakaminen on tärkeää myös opiskelijoiden harjoittelussa. Moni opiskelija onkin kiitellyt saaneensa työharjoittelusta eniten oppia tulevaan työhönsä. Lea muistuttaa myös, että uuden työntekijän vastaanottaminen, on sitten kyseessä konkari tai opiskelija, on tärkeä tehtävä. Koskaan ei voi tietää, miten epävarmaksi henkilö itsensä uudessa tilanteessa tuntee.

Ole läsnä hetkessä

Työssä Leaa motivoi eniten asiakkaiden kohtaaminen. On tärkeää olla pieni hetki läsnä, keskittyä asiakkaaseen, olla ihminen ihmiselle. Kun pystyy antamaan asiakkaalle itsestään jotain, saa myös itselleen jotain – se tuntuu hyvältä. Pitkän asiakaspalvelu-uran aikana Lea on päässyt seuraamaan joidenkin asiakkaiden elämää pitkään. Asiakkaat tunnistavat myös työpaikan ulkopuolella tutun asiakaspalvelijan.

Lealla on myös joka työvorossa oma myyntitavoite, jonka hän pyrkii saavuttamaan. Myyntitavoitteen saavuttaminen on myös ehdottoman motivoiva tekijä.

Esimiestyö muutoksessa

Esimiestyö on muuttunut paljon vuosikymmenten varrella. Lea kokee, että esimiehestä käskyjen antajana on tullut tasavertaisempi muiden yksikössä työskentelevien kanssa. Nykyisin yksikön henkilökunta on enemmän yksi kokonaisuus esimiestä myöden, asioista keskustellaan yhdessä, ja yhdessä löydetään parhaat ratkaisut työhön. Yhteisen päämäärän eteen kaikki ovat valmiimpia tekemään töitä.

Kuunteleva ja jämäkkä johtaminen on Lean mieleen. Kun esimies oikeasti kuuntelee alaisiaan, hän myös arvostaa alaisiaan. Tämä näkyy kaikessa yksikön tulokseen vaikuttavassa tekemisessä.

Osuuskauppa on kaikki nämä vuosikymmenet ollut Lealle luotettava työnantaja, joka panostaa työntekijöiden hyvinvointiin. Luottamus työnantajaan on suurta, hänen on ollut muutoksissa helppo tukeutua työnantajaan, ja muutokset ovat onnistuneet. Mahdollisuus oppia uutta on vaikuttanut uraan, mahdollisuus nähdä ja kokea erilaisia työtehtäviä.

Eläkkeelläkin työnteko jatkuu

Kesäkuun alusta alkaen Lea on ollut työuraeläkkeellä, joka vaatii pitkän, vähintään 38 vuotta kestäneen työuran kuluttavassa työssä. Eläke mahdollistaa työnteon tiettyyn euromääräiseen rajaan asti, ja työntekoa Lea aikoo jatkaa, sillä edelleen työ on mieluisaa.  Eläke kuitenkin antaa vapautta ajankäyttöön. Lealla on kaksi lasta ja kolme lastenlasta, ja jälkikasvulleen hän haluaakin antaa entistä enemmän aikaansa. Etenkin tänä syksynä, kun yksi lapsenlapsista aloittaa koulutiensä, mummi aikoo olla perheen apuna.

Myös harrastukset tulevat saamaan Lealta enemmän aikaa. Liikunnallinen Lea nauttii mm. hiihdosta, pyöräilystä ja uusimpana lajina suppailusta. Myös karavaanailu ja mökkeily ovat harrastuksien joukossa. Oman näköisen ajan viettäminen on Lealle tärkeää eläkkeelläkin. Mikä tuntuu tärkeältä ja hyvältä, sitä tehdään. Ja näiden tekemisten joukossa on tietysti edelleen ihmisten kohtaaminen ja ajan antaminen heille.

Lue sarjan kaikki osat täältä

Tian kiinnostus autoalalle heräsi jo teinityttönä jenkkiautoja harrastaneen poikaystävän myötä. Poikaystävä jäi matkasta, mutta autoala on edelleen osa Tian elämää. Lukioaikana ammatinvalintapsykologi suositteli Tialle teknistä alaa, ja sopivat opinnot löytyivätkin Turun Ammattikorkeakoulusta, josta hän valmistui auto- ja kuljetustekniikan insinööriksi.

Kahta samanlaista työpäivää ei ole

Salosta kotoisin oleva Tia muutti silloisen poikaystävän perässä Raumalle, ja jäi paikkakunnalle saatuaan autohuollosta työpaikan v. 2007. Kymmenen hengen autohuollosta työnantaja vaihtui isomman työnantajan leipiin muutama vuosi sitten, kun Satakunnan Osuuskaupan omistama Palin Oy osti Tian työnantajan yrityksen. Tällä hetkellä Tia työskentelee huoltoneuvojana ja varaosamyyjänä Palin Oy:n Rauman Metallitien toimipisteessä. Työpäivät ovat vaihtelevia: asiakkaille lasketaan tarjouksia auton korjauksesta, tarkastetaan mistä ja milloin saadaan varaosat, ja mietitään miten päivän työt saadaan läpi, ja asiakkaat tyytyväisenä matkaan.

Huoltoneuvojan työssä Tiaa miellyttää kolmen asian yhdistelmä: työ sisältää asiakaspalvelua, se liittyy kiinteästi tekniikkaan, ja koko ajan tulee opittua uutta. Ongelmanratkaisutaitoja pääsee käyttämään joka päivä.

Nopeasti kehittyvälla alalla tarvitaan jatkuvaa uuden oppimisen halua

Kolmikymppinen Tia valmistui ammattikorkeakoulusta vuonna 2008. Työn ohessa hän suoritti v. 2014 Mercedeksen työnjohtaja-koulutuksen, jonka ohessa suoritettiin myös autoalan työnjohdon erikoisammattitutkinto. Normaalivuotena ammatillista täydennyskoulutusta on useampi päivä vuodessa, korona-aikana koulutukset ovat olleet vähissä. Lähitulevaisuudessa Tialla on ammatillisena tavoitteena pysyä autoalan nopeassa kehityksessä mukana, jotta asiakkaita osaa opastaa ja neuvoa. Jatkuva uuden oppiminen on Tialle motivoiva tekijä, joka pitää työn mielenkiintoisena.

Tian aiempi työnantaja oli 10 hengen yritys, jossa esimerkiksi päätöksenteko oli nopeaa, ihan jo siitäkin syystä, että toimitusjohtaja istui fyysisesti lähellä. Nyt isommassa yrityksessä päätöksenteko menee useamman portaan kautta, joka tuottaa oman viiveensä aikatauluihin. Osuuskauppalaisena Tia viihtyy hyvin vakaan ja varman työnantajan leivissä.

Tian mies on asentajana samassa työpaikassa, ja työasioita puidaan joskus vapaallakin, kehittämismielessä. Pariskunnan vapaa-aikaan autot eivät kuitenkaan varsinaisesti liity. Yhdessä tehdään omakotitalon pihatöitä, ja käydään katsastamassa bändejä: kuppiloissa vähän tuntemattomampia ja festareilla suuremmalle yleisölle tutumpia nimiä. Syksyllä aikaa kuluu myös marjastaen ja sienestäen.

Lue sarjan kaikki osat täältä

Irinan voi kai hymy suupielessä sanoa kuuluvan Kankaanpään S-marketin vakiokalustoon, sillä hän on työskennellyt yksikössä jo 28 vuotta. Hän tuli taloon 19.4.1993, kun Opistonkadun uusi market avattiin.

Puhelias ja energinen Irina kertoo tykkäävänsä työstään. Asiakkaat ja hyvä työporukka ovat hänelle tärkeitä. Samoin se, että työpaikalla kaikki on tiptop, niin kuin jo alussa opetettiin. Tätä taitoa hän opettaa tänäkin päivänä esimerkiksi kesätyöntekijöille.

Esimiehessäkin Irina arvostaa jämptiyttä, sitä että sanotaan, miten asiat tehdään. Hyvä keskusteluyhteys on avainasemassa työporukan kesken. Jos jokin aiheuttaa eripuraa, pitää muistaa, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Ja puhumalla kaikki selviää.

Varma työpaikka ja työntekijän huomiointi korkeassa kurssissa

Työnantajassa Irina arvostaa varmuutta, sekä sitä, että työntekijöitä huomioidaan eri tavoin. Irina on työnantajan hakemuksesta saanut mm. Tasavallan Presidentin myöntämän kunniamerkin v. 2017. Ele tuntui hämmentävän hyvältä. Osuuskaupan henkilökuntaedut ovat Irinasta todella hyvät, ja ne myös ohjaavat perheen ostoja. ”Palkka tulee samasta osoitteesta kuin mihin se menee”, toteaa Irina nauraen.

Viisisataa litraa mustikoita

”Taidan olla tylsä ihminen”, toteaa Irina itsestään, kun juttelemme hänen vapaa-ajan vietostaan. Aika kuluu perheen ja kavereiden kanssa. Käy kuitenkin ilmi, että ison mittakaavan marjastaminen ja leipominen kuuluvat tämän energiapakkauksen vapaa-aikaan. Marjastaminen syksyisin lähialueen metsissä on yhteinen harrastus siskon kanssa, eikä kyseessä ole ihan pienen mittakaavan juttu. Viime vuonna tämä kaksikko keräsi yhteensä noin 500 litraa mustikoita, ja puolukkametsäänkin kerkesivät. Metsässä saattaakin kulua marjareissulla yhtä soittoa 8-9 tuntia!

Myös leipominen on isomman mittakaavan tekemistä, sitten kun sille päälle sattuu. Samalla kertaa saattaa syntyä monen litran taikinasta pullia, sekä piirakoita, sämpylöitä ja vaikka viinereitäkin. Onpa ehtiväinen Irina välillä myös ystävien apuna juhlissa, leipoo kastamiset ja toimii juhlissa kahvin tarjoajana.

Lue sarjan muut artikkelit: Meistä on moneksi-artikkelisarja

Olli on pitkän linjan automyyjä, hänen uransa autokaupassa alkoi vuonna 1984. Vuodesta -87 Olli siirtyi Volvo-myyjäksi, ja Volvo-mies hän on edelleen, vuodesta -93 asti Palin Oy:n kirjoissa. Nykyisin Palin Oy on Satakunnan Osuuskaupan täysin omistama tytäryhtiö.

Ennen automyyjän uraa Olli työskenteli täysin toisenlaisessa työssä sorvaajana. Työ ihmisten ja myynnin parissa houkutteli kuitenkin sosiaalista tyyppiä, ja hän on valintaansa edelleen vuosikymmenienkin päästä tyytyväinen.

Luottamus merkitsee automyyjän työssä paljon

Automyyjälle asiakkaan arvostus ja luottamus on merkityksellinen asia. Ollille asiakkaan arvostus näkyy esimerkiksi siinä, että kaikki asiakkaat palvellaan samalla pieteetillä, tulee asiakas sitten ostamaan uuden tai vaihtoauton, halvemman tai kalliimman menopelin. Luottamus tulee erityisen selkeästi esiin tilanteissa, joissa asiakkaana on jo useammassa sukupolvessa saman suvun jäseniä. Luottamus tuttuun automyyjään heijastuu välillä myös muihin kuin auton myyntiin liittyviin tilanteisiin, neuvoa saatetaan kysyä vaikka kolaritilanteissa.

Olli pitää luottamuksellisia asiakassuhteita kunnia-asianaan, samoin kuin sitä, että hän palvelee asiakkaita niin hyvin kuin vain pystyy. Huittisista kotoisin olevana ja siellä yhä asuvana hän on tehnyt paljon autokauppaa seudulle, ja mm. toimittanut työmatkojen ohessa autoja koeajoon ja huoltoon.

Volvo-mies ajaa paljon itsekin, pelkästä työajosta kertyy ajopelin matkamittariin vuodessa 27 000 kilometriä. Pitkä työmatka on kuitenkin myös etu, sen aikana pystyy kelaamaan taakse jääneen ja edessä odottavan työpäivän valmiiksi.

Automyynti muutoksessa

Kaikki muuttuu ajan myötä, myös automyynti. Auton ostaja valmistautuu yhä enemmän netin avulla, ja netissä tehdään yhä suurempi osa autokaupasta. Eniten uusia autoja myyvä Olli näkee kuitenkin yhä roolin henkilökohtaiselle myyntityölle. Koeajon merkitys on edelleen suuri. Myyjää tarvitaan uusien autojen osalta esimerkiksi opastamaan lisävarusteiden tilaamisessa, ja myös tilattavan auton väriä on helpompi hahmottaa autoliikkeessä.

Olli on jo monta vuosikymmentä pysynyt samalla työnantajalla, vaikka muitakin työtilaisuuksia on ollut tarjolla. Vahva ja varma työnantaja hyvine henkilöstöetuineen on pitänyt myynnin ammattilaisen lujasti otteessaan.

Pitkän matkan myyntityössä tehnyt Olli on vapaa-ajalla pitkän linjan muusikko. Hän soittaa bändissään rumpuja ja laulaa, lajina on tanssimusiikki. Musiikin harrastuksen ohella lenkkeily ja hiihto pitävät miehen mielen ja kropan kunnossa.

Tulevaisuudessa häämöttävässä eläkeajassakin musiikki varmasti saa osansa Ollin ajankäytössä, samoin kuin pihasaunan lempeät löylyt ja neljä lastenlasta.

Lue sarjan muut artikkelit: Meistä on moneksi-artikkelisarja

Janetten ura kaupan alalla alkoi niin kuin monen muunkin: kesätyöstä. Työ vei mukanaan, ja edelleen yhdeksän vuoden jälkeen Janette on kaupassa töissä. Suurin syy tähän lienee kaupan alan monipuolisessa työssä, ja työnantajan tarjoamissa koulutus- ja etenemismahdollisuuksissa.

Yhdeksän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Janette on ehtinyt työskentelemään monessa eri yksikössä ja monella eri paikkakunnalla. Tutuiksi ovat tulleet Kankaanpään S-market ja Sale, sekä Pomarkun ja Honkajoen Salet. Kesätyöntekijästä on tullut osuuskaupan vakituinen työntekijä, ylioppilas on suorittanut merkonomin tutkinnon ja lähiesimieskoulutuksen.  Myös työn vastuullisuus on kasvanut.

Valkolakista ammatilliseksi osaajaksi

Janette valmistui lukiosta vuonna 2012, ja työskenteli kesän Kankaanpään upouudessa S-marketissa ensin kassalla, ja myöhemmin myymälän eri osastoilla. Seuraavana vuonna Janette valittiin kaikkien Kankaanpään myymälöiden yhteiseksi vakituiseksi työntekijäksi. Useammassa yksikössä tehtävä työ on Janettesta rikkaus, on ollut hienoa kohdata eri yksiköiden ”omat” asiakkaat ja työkaverit. Vuonna 2019 Janette valittiin Sale Opistonkadulle myyntipalveluvastaavan sijaisuuteen, jossa hän edelleen työskentelee.

Janetten työ on vuosien myötä kehittynyt vastuullisemmaksi, ja samalla hän on saanut myös kouluttautua työnantajan tukemana. Vuonna 2016 Janette valmistui merkonomiksi S-ryhmän yhteisestä opinahjosta, Jollaksesta. Tänä keväänä hän sai samassa opinahjossa valmiiksi lähiesimiestutkinnon.  Työnantajan tarjoamiin koulutusmahdollisuuksiin Janette onkin hyvin tyytyväinen.

Vastuutehtävä myymälässä

Myyntipalveluvastaavan työ on monipuolista ja vastuullista, kertoo Janette. Myymäläpäälliköllä on tulosvastuu myymälästä ja sen henkilökunnasta kokonaisuutena, myyntipalveluvastaava toimii eräänlaisena myymäläpäällikön oikeana kätenä hoitaen mm. asiakaspalvelua, tavaratilauksia, myymälän ylläpitämistä ja erilaisia päivittäisiä juoksevia asioita, yhdessä muun työryhmän kanssa. Yksi tärkeimmistä myyntipalveluvastaavan työhön kuuluvista asioista on ohjata yksikön työryhmän päivittäistä toimintaa päällikön johdolla.  Työnantajan suunnasta tukea myyntipalveluvastaavan työhön on tullut mm. lähiesimieskoulutuksen kautta. Myös työnantajan järjestämistä valmentavan johtamisen koulutuksista on ollut apua uudessa vastuullisemmassa roolissa.

Vastuullinen työ yhdessä esimiehen antaman täyden luottamuksen kanssa ovat Janettelle tärkeä juttu. Hyvältä tuntuu myös se, että pystyy auttamaan useammasta yksiköstä vastaavaa esimiestään tämän vastuualueen töissä. Esimiehen ei tarvitse ihan kaikkea hoitaa, myyntipalveluvastaava on yhden yksikön osalta tärkeässä tehtävässä.

Työryhmän hyvät ja luottamukselliset välit ovat Janettelle merkityksellinen asia. Muiden kuunteleminen ja tukeminen ovat tärkeitä uuden oppimisessa ja vanhojen asioiden kertaamisessa. Janette kokee hienoksi myös sen, että hän itse saa luottamusta ja palautetta työryhmältä, esimieheltään ja ylemmiltäkin tahoilta.

Janetten tulevaisuuteen työ vähittäiskaupassa luultavasti liittyy kiinteästi, niin motivoitunut Janette työhön ja alaan on. Tämä tarina saa varmasti jatkoa tulevina vuosina.

Lue sarjan muut artikkelit: Meistä on moneksi-artikkelisarja

Tuulan työura Satakunnan Osuuskaupassa ja Vaakunassa on jo 26 vuotta pitkä. Ensi kosketus Vaakunan hotellisiivoukseen tuli vuonna 1995 laitoshuoltajan ammattitutkinnon jatkokoulutuksen työharjoittelun muodossa. Siitä seurasi kesätyö, josta Tuula jäi taloon. Muutaman vuoden kuluttua hän eteni vuoropäälliköksi, ja vuodesta 2007 Tuula on työskennellyt siivouspäällikkönä.

Hotellisiivous on muuttunut vuosien myötä monella tapaa, ja työ on vaatinut jatkuvaa kehittymistä. Tuulalle uuden oppiminen ja kouluttautuminen on ollut mieluista. Hän on opiskellut työn ohella ja työnantajan tuella siivoustyön ohjaajan erikoisammattitutkinnon, viime vuonna aloitettu lähiesimiestutkinto on myös pian valmis.

Eteenpäin uuden oppimisen kautta

Kouluttautuminen on myös antanut valmiuksia työssä etenemiseen, vaikka opiskelu työn ohella rankkaa onkin. Tuulan nykyinen työ siivouspäällikkönä on lähimiehenä toimimista noin kymmenen kerroshoitajan työryhmälle. Työryhmän jäsenten asioiden hoitamisen lisäksi hän hoitaa kaikki käytännön asiat liittyen hotellin siisteyteen, tilaa mm. siivoustarvikkeet ja hotellihuoneisiin tulevat tuotteet – ylipäänsä huolehtii siitä, että kaikkea hotellin siisteyteen tarvittavaa on silloin kun tarvitaan. Hän myös tarvittaessa siivoaa osana työryhmää.

Koulutuksen lisäksi Tuula oppii uutta myös verkostojensa avulla. Hän hyödyntää työhönsä liittyviä verkostoja, kun haluaa sparrausta ja erilaisia näkökulmia. Vertaisverkostoja on muodostunut alueen oppilaitoksiin, ja ympäri Suomea saman ketjun hotelleissa työskenteleviin kollegoihin. Tuula kokeekin hienoksi sen, että on olemassa saman alan ihmisiä, joihin on helppo olla yhteyksissä, saada neuvoja ja erilaisia näkemyksiä.

 

Työn arvostus ja avoin keskustelu motivoivat

Siivoustyö on aina ollut ja on edelleen Tuulalle mieluista. Hyvät työkaverit ja hyvä yhteishenki ovat totta kai myös tärkeitä. Myös työnantajalle Tuula antaa pisteet, varma työnantaja hoitaa kaikki perusasiat hyvin: palkka on laskettu oikein ja se tulee ajallaan, työehtosopimusta noudatetaan, työntekijöiden hyvinvointia tuetaan monella tavalla, ja ylipäänsä pidetään huolta siitä, että työntekijä jaksaa mahdollisimman hyvin. Nämä kaikki seikat eivät ole siivousalalla itsestäänselvyyksiä. Satakunnan Osuuskaupassa käytössä oleva ePassi on Tuulasta hyvä ratkaisu työntekijän itse valitsemalle virkistystavalle. Tuula on myös onnistunut pääsemään irti tupakoinnista työnantajan maksaman savuttomuuspaketin avulla, ja on hyvin tyytyväinen jo neljä vuotta kestäneeseen savuttomuuteensa.

Lähiesimiehenä Tuula pyrkii olemaan reilu, mutta kertoo olevansa myös vaativa. Joustoa pyritään kuitenkin työntekijöille antamaan niin paljon kuin se on mahdollista esim. työvuorojen suhteen. Omalta esimieheltään Tuula kertoo saavansa arvostusta ja suoraa puhetta – puolin ja toisin. Avoin keskustelu ja työpaikassa siivoustyölle annettava arvostus tuntuvat hyvältä.

Työhön kuuluvat monenlaiset asiat jäävät usein pörräämään päähän työvuoron loppuessa. Noormarkussa asuva Tuula nollaa päänsä kävelemällä, mieluiten luonnon helmassa. Myös lastenlasten kanssa touhuaminen tuo iloa elämään.

Lue sarjan muut artikkelit: Meistä on moneksi-artikkelisarja

Eveliina on nuoresta iästään huolimatta tullut siihen tulokseen, että hänen unelma-alansa on löytynyt. Hän viihtyy erinomaisesti kaupan alan työssä, johon pääsi heti kauppiksen jälkeen. Meillä osuuskaupassa Eveliina on työskennellyt v. 2019 syksystä asti. Hän on tehnyt töitä Porin Sale-myymälöissä, tällä hetkellä työvuorot jakaantuvat Sale Torin ja Sale Vapaudenkadun kesken. Kahden kotipesän työ tuntuu Eveliinasta virkistävältä, se tarjoaa ihanaa vaihtelua.

Työpaikalle yhtä mukava mennä kuin kotiin

Pienet ruokakaupat tuntuvatkin Eveliinasta erityisen mukavilta työympäristöiltä, niissä asiakkaat tulevat tutuiksi ja työtehtävät ovat monipuolisia. Asiakaspalvelu on Eveliinan juttu, etenkin pienessä myymälässä pääsee tiiviiseen vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa. On ihanaa tuntea kanta-asiakkaat niin hyvin, että heidän kanssaan voi vaihtaa kuulumisia tai vaikka ruoanlaittovinkkejä.

Eveliinan mielestä on ollut hienoa kokea, miten hienosti hänet on vastaanotettu eri myymälöihin. Hän on saanut neuvoja ja oppeja, niin työelämään kuin henkilökohtaiseenkin elämään, ja myös hyvin tukea kaikissa uusissa asioissa. Eveliina kuvaakin työyhteisöjään kodiksi, jonne on mukava tulla.

Esimieheltään Eveliina odottaa ja saa palautetta, niin positiivista kuin kehittävääkin. Myös kannustusta esimies antaa hienosti. Itsestään hän löytää halua oppia uutta ja kuunnella, mitä työyhteisö opettaa ja kertoo. Eveliinan mielestä asiat pitää ajatella positiivisen kautta, se auttaa jaksamaan työssä.

Jaksaminen kasvaa Peter Panin kanssa ulkoillessa

Vapaa-aikana Eveliinaa piristää kaksivuotias rescue-koira Peter Pan, joka on saanut nimensä siksi, ettei taida aikuistua koskaan. Vaikka työssä tulee askelia paljon, on koiran kanssa ulkoilu kuitenkin erilaista ja mukavaa, ja saa ajatukset siirtymään pois työasioista. Koiran myötä Eveliina kokee jaksamisensa parantuneen kokonaisvaltaisesti.

Iloisen nuoren naisen mietteet tulevaisuudesta ovat vakaat. Hän haluaa pysyä kotipaikkakunnallaan Porissa ja työskennellä kaupan alalla samalla työnantajalla, vaikka ihan sinne eläkeikään saakka. Myös nykyiset työyhteisöt tuntuvat niin omilta, että niissäkin hän toivoo pysyvänsä pitkään.

Lue sarjan muut artikkelit: Meistä on moneksi-artikkelisarja

Kuusikymppisen Helenan työura on koostunut asiakaspalvelutyöstä eri muodoissaan. Valtaosan työvuosistaan Helena on työskennellyt kaupan alalla useammalla työnantajalla, lisäksi hän teki kymmenen vuotta töitä laitoshuoltajana sairaalassa. Kaupan alan työn Helena kokee itselleen omimpana.

Helenan työura Satakunnan Osuuskaupassa alkoi Kodin Terrasta. Sinne hänet palkattiin vähän yli viisikymppisenä, kun Kodin Terra avasi ovensa vuonna 2009. Terrasta Helena siirtyi myyjäksi Prisma Länsi-Poriin, jossa hän on viihtynyt näihin päiviin asti, jo reilut kymmenen vuotta.

Parhaan työtodistuksen saa asiakkailta

Hyvät työkaverit ovat Helenalle tärkeitä, kuin perhe. Työyhteisöjen työkavereista onkin jäänyt Helenalle hyviä ystäviä. Asiakkaat ovat kuitenkin Helenalle työn tärkein asia, hän kokee asiakkailta tulevan hyvän palautteen olevan parhaan työtodistuksen, jonka työstä voi saada. On mukava huomata, että työssä tutuiksi tulleet asiakkaat tulevat omalle kassalle palveltavaksi kerta toisensa jälkeen.

Helenasta on kiva oppia uutta ja tehdä monenlaista. Nyt hän työskentelee Prisma Länsi-Porissa mm. kassalla, neuvonnassa ja osastolla. Työn monipuolisuus sopii Helenalle mainiosti. Helena on tehnyt lisätöitä myös muissa osuuskaupan yksiköissä, ja antaa kiitokset siitä hienosta vastaanotosta ja avusta, jota on kaikissa yksiköissä saanut.

Johtamisessa Helena arvostaa sitä, että työntekijöitä kohdellaan saman arvoisina, työtä ja työntekijää arvostetaan ja palautetta annetaan. Myös joustoa on hyvä löytyä, niin työnantajalta kuin työntekijältä. Osuuskauppaa Helena kertoo aina arvostaneensa, kodin perintö osuuskaupan asiakkaina lienee vaikuttanut asiaan. Osuuskaupan asiakkaan roolista Helena sitten siirtyikin myös töihin osuuskauppaan.

 

Eläke näköpiirissä

Helenan vapaa-aikaa täyttävät liikunnalliset harrastukset kuten lenkkeily ja jumppa, mökkeily, käsityöt, ystävät, matkailu Lapissa, sekä penkkiurheilu. Viimeiset viisitoista vuotta hän on seurannut tiiviisti Pesäkarhujen edustusjoukkueen pelejä. Tärkeänä elämän sisältönä Helenalla on oma jälkikasvu, jota löytyy jo neljännessä sukupolvessa.

Maaliskuun viimeinen päivä on Helenan viimeinen työpäivä, näin hän on päättänyt. Ja onhan työuraa jo kestänytkin viitisenkymmentä vuotta. Eläkeikä Helenalla tuli täyteen jo reilut pari vuotta sitten, mutta koska työmotivaatiota ja fyysistä kuntoa riitti, päätti hän jatkaa töissä. Nyt on kuitenkin aika lopettaa työt, ja antaa enemmän aikaa muille elämään kuuluville asioille.

Lue sarjan muut artikkelit: Meistä on moneksi-artikkelisarja