Mene Etusivulle
Mene Etusivulle

Hyvä tulee tekemällä

Teemme Satakunnan Osuuskaupassa jatkuvasti töitä paikallisen hyvinvoinnin, kestävän kuluttamisen, ilmaston, ympäristön ja yhdenvertaisuuden eteen yhdessä henkilöstön, kumppaneiden ja asiakasomistajien kanssa. Vastuullisuutemme syntyy suurista pienistä teoista arjessamme, teko kerrallaan.

Paikallisuus

Lähiruokaa Satakunnasta

Satakunnan Osuuskauppa tekee vahvaa yhteistyötä satakuntalaisten tuottajien kanssa. Hyllyissä on toistatuhatta haarukkalogolla merkittyä oman maakunnan tuotetta ja lisää mahtuu mukaan.Lähiruokaa asiakkaiden iloksi tuottavat niin pienet, muutaman tuotteen yritykset kuin laajan valikoiman tarjoajat, kuten Kivikylä, KalaValtanen, Porin Leipä ja Satamaito. Asiakas tekee toki itse valinnat, mutta tarjoamme monipuolisesti vaihtoehtoja. Haluamme, että paikallinen teollisuus ja tuottajat voivat hyvin ja ostoeurot palautuvat omalle alueelle. Yhteensä Satakunnan Osuuskaupan suurimmassa elintarvikevalikoimassa on noin 25 000 ruokatuotetta, kotimaista alkuperää ruuasta on noin 80 prosenttia. Tuomme lähiruokaa esille myymälöissä ja esittelemme ne omalla haarukkalogolla.Satakunnan Osuuskaupan määrittelyn mukaan lähiruoka on Satakunnan maakunnan alueella valmistettua tai jalostettua ruokaa, jonka pääraaka-aineen pitää olla suomalaista alkuperää.

Tervetuloa Tekosysteemiin

Hait punalaputettuja iltapalaksi ja vähensit samalla hävikkiä. Nappasit heviosastolta sitä, mikä ensimmäisenä osui silmään - ja suosit satokautta. Arkisilla vastuullisuusteoilla on yhdessä suuri vaikutus.

Yhteistä hyvää

Haluamme edistää alueemme hyvinvointia ja teemme monipuolisesti yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen, kulttuuritoimijoiden ja yhteiskunnallisen toiminnan saralla. Vastuullisuusyhteistyön kohteemme kuvaavat meidän ja asiakasomistajiemme arvomaailmaa.

Avainlippu

Satakunnan Osuuskaupalla on Avainlippu suomalaisesta palvelusta. Olemme asiakasomistajiemme täysin omistama yritys, muita omistajia meillä ei ole. Palvelemme asiakkaitamme paikallisin voimin, olemme Satakunnan suurin yksityinen työnantaja. Noin 1100 työntekijän lisäksi työllistämme satoja kesätyöntekijöitä, lisäksi tarjoamme mahdollisuuksia opiskelijoille työharjoitteluun, opinnäytetöihin, tet-jaksoihin jne. Toiminnan tuloksen käytämme pääosin asiakasomistajiemme etuihin ja palveluihin. Käytämme mahdollisimman paljon paikallisia palveluita esimerkiksi omissa investoinneissamme, ja myös paikallisten lähituottajien tarjonta on meille tärkeä asia. Raha jää siis alueelle kiertämään. Olemme omalta osaltamme tekemässä Satakunnasta parempaa paikkaa elää. Tervetuloa meille palveltavaksi!

Ilmoita anonyymisti epäkohdista

S-ryhmä on sitoutunut toimimaan läpinäkyvästi, avoimesti ja eettisiä periaatteita noudattaen. Koska eettinen toimintakulttuuri on meille tärkeää, haluamme seurata eettisten periaatteidemme toteutumista systemaattisesti jokapäiväisessä toiminnassamme. Tarjoamme tämän johdosta anonyymin ilmoituskanavan, jossa voit ilmoittaa nimettömästi, mikäli epäilet väärinkäytöstä tai eettisen periaatteiden vastaista toimintaa S-ryhmässä.Huomioithan, että kanava ei ole tarkoitettu tuotteita tai palveluita koskeviin asiakaspalautteisiin.Asiakaspalautetta voit jättää täällä