Satakunnan Osuuskauppa ja korona


30.03.2020

Satakunnan Osuuskaupan toimenpiteet koronatilanteen hillitsemiseksi
(Päivitetty 13.1.2022)

Kokosimme tietopaketin toimenpiteistä, joita Satakunnan Osuuskauppa on tehnyt koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Päivitämme tämän sivun tietoja jatkuvasti, jolloin uusin tieto toimipisteidemme toiminnasta ja palveluista on aina helposti löydettävissä. Noudatamme viranomaisten ohjeita ja linjauksia ja sopeutamme toimintaamme niiden mukaan.

Olemme aina olleet tarkkoja hygieniasta ja puhtaudesta, mutta nyt niihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Olemme tehostaneet hygieniaa ja puhtautta kaikissa toimipaikoissamme: henkilökuntaamme on ohjeistettu sekä omaan että asiakasturvallisuuteen liittyvissä asioissa ja olemme asettaneet näkyville asiakas- ja henkilökuntatiloihin THL:n ohjeistuksia turvaetäisyyksistä, käsienpesusta ja yskimisestä.

Puhdistamme ja desinfioimme pintoja, maksupäätteitä ja kahvoja useammin, henkilökuntamme on tehostanut käsihygieniaa ja kassoilla käytämme käsineitä. Myös kauppojen tuotemyyntiin ja palveluihin on tehty muutoksia.

Myymälöihimme on asetettu käsidesipisteitä asiakaskäyttöön ja pullonpalautuspisteillä on mahdollisuus käsienpesuun. Olemme liimanneet jonotusmerkkitarrat lattiaan ja asentaneet suojapleksit kassoillemme.

Kasvomaskit

Henkilökuntamme ja asiakkaidemme suojaamiseksi olemme ottaneet kaikissa  toimipaikoissamme henkilökunnan kasvosuojaimet käyttöön. Ensisijaisesti henkilökuntamme suojataan visiireillä, jotka suojaavat pärskeiltä koko kasvojen alueen.

S-Pankki ja asiakasomistajapalvelut

ajankohtaiset tiedot palveluajoista tästä linkistä

Ruokakaupat (Prisma, S-market, Sale):

  • Ruokakaupat ovat auki normaalisti.
  • Rauhoitamme aamun ensimmäisen aukioloaikatunnin klo 7-8 riskiryhmiin kuuluville. Suosittelemme muita asiakasryhmiä asioimaan myöhempänä ajankohtana. Näin riskiryhmiä odottaa myymälä, jonka asiakasmäärä on vähäinen. Haluamme näin taata riskiryhmiin kuuluville asiakkaillemme mahdollisimman turvallisen kaupassakäynnin koronavirusepidemian aikana. Ympäri vuorokauden palvelevassa S-market Tikkulassa hiljaisinta on yöaikaan (n. klo 00-06).
  • Ruokakauppojen tavara ei lopu kesken. Pyrimme kaikin keinoin varmistamaan tavaran saatavuuden ja logistiikka toimii normaalisti. Hetkellisesti joitakin tuotteita saattaa olla loppu, mutta täydennämme hyllyjä koko ajan. Useimmille tuotteille löytyy valikoimasta myös korvaavia tuotteita.
  • Kassakapulat ovat vain osassa kaupoista käytössä.
  • Käytä mahdollisuuksien mukaan käteisen sijasta lähimaksua, maksukorttia tai MobilePayta
  • Ruokakauppaostoksia voi tilata kotiin vain Prisma Mikkolan verkkokaupasta. Pyydämme naapureita, sukulaisia ja tuttavia auttamaan toisiaan kauppaostosten kanssa.
  • Länsi-Porin Prisman ruoan verkkokaupan noutopiste palvelee asiakkaita.
  • S-market Kankaanpään ruoan verkkokaupan noutopiste palvelee asiakkaita.
  • S-market Huittisten ruoan verkkokaupan noutopiste palvelee asiakkaita.
  • S-market Ulvila verkkokaupan ruoan noutopiste.

Sokos Satakunta, Emotion Pori ja Oma parturi-kampaamot:

  • Sokos Kukan floristit palvelevat ma-to klo 9-20, pe klo 9-21, la klo 9-18 ja su klo 12-16
  • Muutoksia Emotionin ja Oma parturi-kampaamoiden palveluissa:
    • Asiakkaille ei tehdä meikkejä eikä partaoperaatioita
  • Emotion Pori Mikkolasta saat maksuttoman keräilypalvelun. Puhelintilauksia otetaan vastaan myymälän aukioloaikoina numerossa 029 009 6865.
  • Sokoksella ei tehdä asiakkaille meikkejä eikä ripsien/kulmien siistimisiä tai värjäyksiä.

Ravintolat, ABC:t, Sokos Hotel Vaakuna ja tapahtumat: 

  • Ravintolamme ovat rajoitusten mukaisesti auki ja myyvät ruokaa myös mukaan. Katso ajantasaiset aukioloajat Raflaamosta.
    • Voit tehdä take away -tilauksesi paikan päällä ravintolassa tai soittaa ravintolaan ja tilata ruuat etukäteen valmiiksi haluamaasi noutoajankohtaan:
      • ABC Huittinen: 0447251351
      • ABC Kiikoinen: 0447251575
      • ABC Tikkula: 0447251534
      • Amarillo: 0447252891
      • Fafa’s: 0447251724
      • Ravintolamaailma Mikkola: 0447251442
      • Rosso: 0447252986
    • Woltin kautta voit tilata annokset kotiovellesi asti Amarillosta, Fafa’sista ja Rossosta.
    • Foodoran kautta kotiin asti tilaaminen onnistuu Amarillosta ja Fafa’sista.
    • ABC-mobiilin ja Hesburgerin mobiilisovelluksen kautta voit tilata ja maksaa annoksia. ABC-mobiililla voit tilata ruuat autollesi pysäköimällä asemilta löytyviin noutoparkkiruutuihin. Henkilökunta tuo annokset autollesi niiden valmistuttua.
  • Kaikessa toiminnassamme seuraamme ja noudatamme viranomaisten ohjeita ja suosituksia.
  • Original Sokos Hotel Vaakuna palvelee normaalisti
  • Kokoustiloissa noudatamme alueellisia ravintolarajoituksia.
  • Satakuntasalissa toimimme tilaisuuden mukaan. Yksityistilaisuuksissa toimimme alueellisin ravintolarajoituksin.

Automyynti, -huollot ja korjaukset:

  • AutoPalin, Satakunnan Autotalo ja Karla palvelevat.
    • Teemme tarvittaessa tässä poikkeustilanteessa myös erityisjärjestelyjä autojen toimituksiin ja huoltoihin sekä korjauksiin tulevien autojen noutojen ja palautusten suhteen. Katso yhteystietomme www.autopalin.fi tai www.karla.fi ja kysy lisätietoja.

Ohjaamme henkilökuntaamme noudattamaan viranomaisten linjauksia myös vapaa-ajalla.

Puhelun hinta 029-alkuisiin numeroihin: lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,91 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min