18.07.2024
Satakunnan Osuuskauppa on tänään allekirjoitetulla kauppakirjalla Stark Suomen Murskatien kiinteistökokonaisuuden uusi omistaja. Noin 3,7 hehtaarin tontilla sijaitsi aiemmin Porin Starkin toimipiste, ja alueella on myymälärakennuksen lisäksi myös useampi halli. Tontti rajoittuu Satakunnan Osuuskaupan aiemmin omistamaan noin 17 hehtaarin alueeseen, joka on Satakunnan vilkkaimpia kaupallisia alueita.
”Emme ole haudanneet suunnitelmiamme Mikkolan kehittämisestä, vaikka aika niiden toteuttamiseen ei ole vielä koittanut. Mikkola on meille keskeinen kauppapaikka, ja olemme aina kiinnostuneita alueella avautuviin meille soveltuviin mahdollisuuksiin. Työ Mikkolan alueen kehittämiseksi jatkuu, tämä uusi kiinteistökokonaisuus lisää sen mahdollisuuksia”, kertoo Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi.
Yhteinen raja ja pitkän historian omaava liikepaikka on luonnollinen jatko Satakunnan Osuuskaupan alueen kasvattamiseen.
”Hyvä neuvotteluyhteys ja aiemmin solmittu yhteistyö Tikkulan kiinteistön osalta avasivat hyvän tien neuvotteluille Starkin vanhasta liikepaikasta. Valmista suunnitelmaa meillä ei alueelle vielä ole, eli kaikki mahdollisuudet esim. vuokraamisen suhteen ovat auki, tarvittaessa voimme myös investoida alueelle ja rakentaa täysin uusiakin tiloja, jos sellaiselle tarvetta tulee”, kertoo Satakunnan Osuuskaupan kehitysjohtaja Jussi Viitanen kiinteistökaupasta.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Harri Tuomi
Satakunnan Osuuskauppa
044 725 1551
kehitysjohtaja Jussi Viitanen
Satakunnan Osuuskauppa
044 725 1888
Satakunnan Osuuskauppa on yli 71 000 asiakasomistajan omistama itsenäinen liikeyritys. Päätöksentekoa ohjaavia asioita ovat mm. asiakasomistajien palveleminen, osallistuminen maakunnan kehittämiseen sekä maakunnallinen ja paikallinen yhteistyö sidosryhmien kanssa.
03.12.2024 |
29.11.2024 | Tapahtumat