Satakunnan Osuuskaupan ABC-latausverkosto laajenee vuoden 2022 aikana


27.05.2022

Satakunnan Osuuskaupan ABC-latausverkosto laajenee vuoden 2022 aikana – uusin ABC-lataus S-market Herralahti on avattu

Satakunnan Osuuskaupan investoinnit sähköautojen latausasemaverkostoon jatkuvat voimakkaasti tänä vuonna. Vuoden 2022 loppuun mennessä ABC-latausasemia on Satakunnan Osuuskaupan toimipaikkojen yhteydessä jo 10 kappaletta. Uusissa avauksissa satsataan erityisesti teho- ja suurteholataukseen.

Uuden S-market Herralahden yhteyteen on avattu ABC-latausasema, jossa on neljä peruslatauspistettä. Kuluvana vuonna rakennetaan perus- ja suurteholatausasemat S-market Kankaanpäähän ja Merikarvialle sekä liikennemyymälä ABC Huittisiin. Peruslatausasemat tulevat S-market Luvialle ja Orginal Sokos Hotel Vaakunaan Porissa. Jokaisella ABC-latausasemalla on useampi latauspiste, joilla vastataan kasvavaan ladattavien autojen määrään, ryhmäpäällikkö Kimmo Järvi kertoo.

Satakunnan Osuuskaupan ensimmäiset ABC-latausasemat avattiin syksyn ja talven 2021 aikana. Tällä hetkellä niitä on neljässä yksikössä; Porissa Prisma Mikkolassa ja Prisma Länsi-Porissa, S-market Ulvilassa ja Hesburger Ulvilassa.

Valtakunnallisesti ABC-latausverkosto on laajentunut jo useamman alueosuuskaupan alueelle. Kasvu jatkuu voimakkaana vuoden 2022 aikana, kun S-ryhmän toimipaikkojen yhteyteen avataan arviolta yli 100 uutta latausasemaa, nykyisten 75 aseman lisäksi. S-ryhmän tavoitteena on rakentaa noin tuhannen latausaseman verkosto vuoden 2025 alkuun mennessä.

Sähköä uusituvista lähteistä

Satakunnan Osuuskaupan ja koko S-ryhmän tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuodesta 2025 alkaen. Esimerkiksi jo nyt kaikki S-ryhmässä käytettävä sähkö on uusiutuvista lähteistä.

Myös ABC-latauksen sähkö on sataprosenttisesti uusiutuvista lähteistä, tuulivoimalla tuotettua. Laajentamalla latausverkostoa tarjoamme asiakkaillemme lisää mahdollisuuksia siirtyä kohti ilmastofiksumpaa liikennettä.

Asiakkailta kiitosta hinnoittelumallista

ABC-latauksen asiakkaat ovat olleet erityisen tyytyväisiä ABC-latauksen hinnoittelumalliin. Hinnoittelu on käyttäjien toiveiden mukaisesti kilowattituntiperusteinen sekä perus- että teho- ja suurteholatauksessa, eli asiakas maksaa vain ladatusta sähköstä.

ABC-latauksen asiointi tapahtuu ABC-mobiili-sovelluksen avulla.

Lisätietoa ABC-latauksesta ja verkoston ajantasainen tilanne on kerrottu ABC-mobiilissa tai ABC:n nettisivuilla

Lisätietoja medialle:

ryhmäpäällikkö Kimmo Järvi
ABC liikennekauppa
Satakunnan Osuuskauppa
kimmo.jarvi@sok.fi
p. 050-5360345