ABC Kiikoisten Salen laajennus on nyt valmis


13.10.2020

Satakunnan Osuuskauppa on laajentanut ABC Kiikoisissa sijaitsevaa liikennemyymäläänsä.

Laajennuksen myötä aiempi Salen myymäläpinta-ala lähes kaksinkertaistui mahdollistaen entistä paremmat valikoimat. Samassa yhteydessä uusittiin myymälän kylmätekniikka energiatehokkaaksi, nyt hedelmiä ja vihanneksia lukuun ottamatta kaikki tuotteet ovat kylmäovien takana. Ravintola sai myös kaipaamiaan lisäneliöitä laajennuksen yhteydessä, ja lapset oman leikkipaikan. Sujuvuutta ja viihtyisyyttä parannettiin uudella sisäänkäynnillä. Kesän jälkeen myös mittarikenttä päivitettiin uuteen ilmeeseen, polttoainemittarit ja hintanäyttö uusittiin.

”On ollut hieno seurata uudistuksen etenemistä keväästä alkaen, samalla toimipaikka on pystytty pitämään auki koko rakentamisen ajan. Tämä on vaatinut saumatonta yhteistyötä, erityiskiitos tästä kuuluu henkilökunnallemme, rakentajille sekä tietysti asiakkaillemme. Palkintona on nyt uusi upea ABC Kiikoinen,” sanoo ryhmäpäällikkö Kimmo Järvi.

”Satakunnan Osuuskaupan liikennemyymälät ovat osoittaneet olevansa oikeilla paikoilla ja tärkeä osa alueellista palveluverkostoa. Asiakasomistajien toiveissa olleet laajemmat valikoimat ja sujuva asiointimahdollisuus saadaan nyt toteutumaan uudistuksen myötä. Henkilökunnan taukotiloihin sekä tavaralogistiikan toimivuuteen on tehty kaivattuja parannuksia. Toteutuksen suunnittelu ja aikataulutus ovat edenneet hienosti yhteistyössä kiinteistönomistajien kanssa. Satakunnan Osuuskauppa jatkaa vastuullisesti pitkällä vuokrasopimuksella ABC liikennemyymäläkauppaa ja sen kehittämistä Kiikoisissa”, kertoo toimialajohtaja Pekka Kakko.

Uudistukset eivät pääty tähän

Uusi kylmätekniikka mahdollistaa entistä paremman energiatehokkuuden, rakennuksen lämmityksessä tullaan luopumaan öljystä kuluvan vuoden aikana. Suunnitelmat maalämmön ja energiakierrätysjärjestelmän osalta ovat loppusuoralla. Nämä toimet sopivat hyvin S-ryhmän ilmastotavoitteeseen – tähtäämme siihen, että olemme oman toimintamme osalta hiilinegatiivinen vuoden 2025 loppuun mennessä.

Satakunnan Osuuskauppa on Satakunnan suurin yksityinen työnantaja. Osuuskaupassa työskentelee noin 1 200 palvelualan ammattilaista. Osuuskaupan omistavat sen yli 70 000 asiakasomistajaa.

 

Lisätietoja:

ryhmäpäällikkö Kimmo Järvi
ABC liikennemyymälä- ja polttonestekauppa
Satakunnan Osuuskauppa
puh. 050 536 0345
kimmo.jarvi@sok.fi